Sisällys Hälyttäviä uutisia Suomen ulkoasiainmi-nisteriöstä Lue lisää Karjalan palautus esineoikeudel- lisena kysymyksenä etenee asianajajan voimin. Lue lisää Aina nousee esiin Karjalan pakkoluovutus Lue lisää Kenelle oikein kuuluu Karjalan maapohja? Lue lisää Pakkoluovutetun Karjalan kylätutkimus. Lue lisää Kansanedustaja Risto Kuisma on tehnyt Eduskuntakyselyn Karjalan palauttamisesta Lue lisää Vielä vahvistamattomien tietojen mukaan Venäjä palauttaa kaksi Kuriilien saarta Japanille. Lue lisää Venäjä aikeissa palauttaa kaksi Kuriilien saarta takaisin Japanille. Japanilaiset vaativat kuitenkin kaikkien neljän saaren palauttamista. Lue lisää Ahtisaaresta karjalan palautuksen selvitysmies Lue lisää Derjabin arvostelee karjalan palauttajia Lue lisää

Muolaa Paikallisuutiset Tiedote 21.06.2006, julkaisuvapaa http://prokarelia.net toimitus@prokarelia.net ULKOMINISTERI TUOMIOJA SOSIALISOI OMAISUUTTA Suomen ulkoministeri Erkki Tuomioja on Moskovan matkallaan antanut Suomen perustuslain kannalta hyvin arveluttavia lausuntoja. Tuomiojan Karjalaan liittyvä lausunto on syvä tuulahdus 1970-luvun pahimman suomettumisen ajoilta. Voidaan kysyä, elääkö ulkoministeri Euroopan Unionin jäsenenä olevassa oikeusvaltiossa, vai jossain sosialisoidussa banaanivaltiossa. Lisäksi ulkoministeri tuntee heikosti kansainväliset sopimukset ja Suomen lainsäädännön. Ulkoministeriön Internet-sivujen mukaan Tuomioja sanoo haastattelussa, "että Karjalasta evakuoidut ovat jo kerran saaneet kompensaation menetetystä omaisuudestaan, joten on vaikeata nähdä, miten joku voisi nyt vaatia sukuun joskus kuulunutta omaisuutta takaisin". Sanamuoto sisältää väitteen, että kompensaatio on siirtänyt evakkojen eli maan sisäisten pakolaisten omistusoikeuden jollekin toiselle. Ulkoministeri ei näytä tuntevan YK:n Ihmisoikeusjulistuksen 17 artiklaa ja vastaavaa Euroopan Ihmisoikeussopimuksen kohtaa, vaikka Suomi on molemmat sopimukset ratifioinut. Rajasiirto sinänsä ei vaikuta omistusoikeuteen. Kenelläkään ei ole oikeutta riistää toisen omaisuutta. Voisiko ulkoministeri osoittaa sen lainkohdan tai ne julkisen kaupanvahvistajan vahvistamat siirtokirjat, joissa suomalaisten omistusoikeudet ovat siirtyneet Venäjälle tai Suomen valtiolle? Suomessa ulkoministerin mielipidettä lukuun ottamatta omistusoikeutta ei tuosta vain sosialisoida. Hänenkin suorittamansa sosialisointi tapahtuu 60 vuotta "myöhässä". Suomen valtio ei ole voinut siirtää sellaista Neuvostoliitolle, mitä sillä itsellään ei ole ollut. Suomen valtiolla ei ole ollut omistusoikeutta pakkoluovutettujen alueitten kiinteistöihin, joten se ei sitä ole voinut siirtää kenellekään. Voisiko ulkoministeri Tuomioja vielä osoittaa sen rauhansopimuksen tms. asiakirjan, jossa omistusoikeus olisi yritetty siirtää Neuvostoliitolle tai Venäjälle? Suosittelemme, että ulkoministeri tutustuu Pariisin rauhansopimuksen tekstiin huolellisesti. Siinä ei sanallakaan edes yritetä sanoa, että kiinteistöjen omistusoikeus siirtyisi Neuvostoliitolle. Karjalan ja muitten pakkoluovutettujen alueitten pakolaiset saivat Suomen perustuslain nojalla korvauksia siitä, että he menettivät omaisuutensa hallinnan ja mahdollisuuden hyödyntää sitä. Kyseessä oli elinkeino- ja sosiaalituki, ei omistusoikeuden siirtoon liittyvän kauppasumman maksu. Korvauslaissa ei puhuta sanaakaan omistusoikeuden siirtymisestä. Tietyissä edellytyksissä pakkolunastus on mahdollinen, mutta senkin tulee tapahtua täydestä arvosta. Maan sisäiset pakolaiset saivat korvauksia keskimäärin 39 % nimellisarvosta. Tämä merkitsi käytännössä sitä, että keskimääräiseksi arvoksi tuli ostovoimaltaan noin 20 % kokoluokkaa oleva tuki. Vähä-arvoisten kiinteistöjen omistajat saivat nimellisesti täyden korvauksen, mutta osa ei saanut korvauksia lainkaan. Joten pakkolunastuksestakaan ei ollut kyse. Ulkoministeri häpäisee maansa esittämällä noin asiantuntemattomia lausuntoja. Valtiojohdon tarkoitus on ilmeisesti jatkaa maan ja pakkoluovutettujen alueitten pakolaisten häpäisemistä EU-puheenjohtajuuden aikana. Tähän viittaa Tuomiojan lausunto, että "Karjala ei ole Suomen ja Venäjän välisessä keskustelussa ongelma, ei edes keskustelunaihe". Tuskin ulkoministeri voisi enemmän väärässä olla. Nimenomaan Karjala ja sen palauttaminen on yksi tärkeimmistä keskustelunaiheista. Jos puheenjohtajamaa sen esille tulemisen pakkokeinoin estää, se on raskas ihmisoikeusloukkaus. Suomen ulkoministeri lausuu, että "Kunhan Venäjän maanomistuslainsäädäntö muuttuu, voivat varmasti kaikki halukkaat jopa ostaa itselleen maata Karjalasta". Ulkoministerin tulisi harkita uudelleen, onko hänet valittu ajamaan Suomen vai Venäjän etua. Hänen tulisi harkita uudelleen, mikä oikeus hänellä on ehdoin tahdoin pelata omaa peliään satojen tuhansien suomalaisten ihmisoikeuskysymyksellä ja vaikenemalla odottaa Venäjän lainsäädännön muuttumista, etteivät suomalaiset millään keinoin voisi hakea omien ihmisoikeuksiensa toteutumista. Miten Suomen ulkoministeri voi julkisesti lähteä markkinoimaan suomalaisten omistamien kiinteistöjen myymistä siten, että kaupparahat ottaisikin Venäjä? Yllyttääkö ulkoministeri tällä tavoin venäläisiä ja muita ihmisiä rikokseen? Rikokseen yllytys on Suomen rikoslain mukaan rangaistava teko siinä, missä itse tekokin. Venäjä ei voi ryhtyä myymään suomalaisten omistamia kiinteistöjä. Voidaan pitää järkyttävänä, että juuri Suomen ulkoministeri kehottaa suomalaisia ostamaan itse omistamiaan kiinteistöjä. Aivan vastaavasti viimeiset vuosikymmenet venäläiset omat omaan lukuunsa myyneet esim. suomalaisten omistamaa puutavaraa myös suomalaisille yhtiöille. On todennäköistä, että tämäkin asia tulee merkittävän juridisen tarkastelun kohteeksi ja saattaa aiheuttaa todella mittavat vahingonkorvausvaatimukset. Ulkoministeri voi lahjoittaa ja luovuttaa oman omaisuutensa, mutta ei toisten. Ulkoministerin puolue on päävastuussa siitä, että Suomi on lahjoittanut Venäjälle lähialuerahoina yli 750 milj. euroa. Lähialuerahojen kokonaismäärä on yli 1.3 mrd. euroa. Mistä oikein on kysymys, kun Suomi lahjoittaa jatkuvasti rahaa Venäjälle vastikkeetta? Entä kun Suomen ulkoministeri yrittää lahjoittaa suomalaisten evakkojen maat Venäjälle? Entä kun valtiojohto kieltäytyy kategorisesti edes keskustelemasta satojen tuhansien kansalaisten ihmisoikeuksien toteuttamisesta? Ulkoministeri totesi Moskovassa myös, että "Meillä ei ole mitään salattavaa". Tätä lausetta voisi pitää lähinnä huonona vitsinä, ellei se liittyisi tsetseeni-kysymykseen - ja varmasti moneen muuhunkin asiaan. Näyttää siltä, että ulkoministerillä ja valtiojohdolla on hyvinkin paljon salattavaa, vaikka Tuomioja vakuuttaa, että "Euroopassa täytyy voida avoimesti puhua kaikista ihmisoikeusongelmista". Ulkoministeri Tuomiojan teot ja puheet ovat täydellisessä ristiriidassa. Hänellä on paljon salattavaa, eikä hän edes suostu keskustelemaan oman maan kansalaisten ihmisoikeusongelmista. Oma pesä olisi syytä tuulettaa perusteellisesti. Karjalaiset ja muiden pakkoluovutettujen alueitten asukkaat ovat vuosikausia, osa vuosikymmeniä, hyvin sävyisästi, omaan valtionjohtoonsa luottaen, rakentavasti ja hiljaisesti yrittäneet edistää ihmisoikeuksiaan. Viime kuukaudet ovat osoittaneet, että mitä yhteistyöhaluisemmin asiaa pyritään edistämään, sitä surkeampi on tulos. On ilmeistä, että kesän ja syksyn aikana näiden asioiden ajamistavassa tulee merkittävä muutos. Itse asiassa muutos on jo alkanut. http://prokarelia.net toimitus@prokarelia.net Päivitetty 25.05.2006 22.05.2006 ProKarelia AA SILVENNOINEN: KARJALAN PALAUTUS ON ESINEOIKEUDELLINEN KYSYMYS Asianajaja Kari Silvennoinen on Helsingin Sanomien (22.05.2006) mukaan nostamassa pakkoluovutettujen alueitten kiinteistöjen omistusoikeudet näkyvästi esille. Hän etsii kymmenkuntaa kiinteistöomistajaa, joiden maita hän oman sukunsa maitten lisäksi lähtee hakemaan Venäjältä takaisin. Ellei Venäjä suostu palautusvaatimuksiin, asianajaja ryhtyy oikeusprosessiin Venäjän valtiota vastaan Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimessa. YK:n ihmisoikeusjulistuksen 17. artikla käsittelee omistuskysymystä hyvin yksiselitteisesti. HS:n artikkelissa Silvennoinen sanoo Venäjän rikkovan ihmisoikeussopimuksen omaisuudensuojaa estämällä kiinteistöjen oikeita omistajia käyttämästä kiinteistöjä. Viime sotien seurauksena Suomi joutui luovuttamaan Karjalan Kannaksen, Laatokan Karjalan, osan Kuusamoa ja Sallaa, Petsamon sekä eräitä Suomenlahden ulappasaaria Neuvostoliitolle eräänlaisina rauhan lunnaina. Uusi raja määritettiin Pariisin rauhansopimuksessa 1947. Rauhansopimuksessa tai missään muussakaan tunnetussa Suomen ja Neuvostoliiton (tai Venäjän) välisessä sopimuksessa ei ole mainintaa siitä, että maitten omistusoikeus olisi siirtynyt pois suomalaisilta. Tämä ei sinänsä ole ollut mahdollistakaan, koska Suomen valtio ei omistanut Karjalan maista kuin osan. Mitään vapaaehtoisia tai pakkoluovutuksia omistajien ja Suomen valtion välillä ei ole tehty. Silvennoinen sanoo käsittelevänsä Karjalan palauttamista esineoikeudellisena kysymyksenä. Idean hän kertoo saaneensa lisenssiaattitutkimusta tehdessään. Suomessa maitten takaisinsaantia on jo vuosia ajanut Aluepalautus ry. Uutena ryhmittymänä takaisinsaantia ajaa Suomen Karjalan Pakolaiset ry, joka on toukokuussa 2006 perustettu yhdistys. Eurooppa-tasolla ns. karkotettujen omaisuuskysymyksen selvittelyä edistää ProJusticia, joka on saksalaisen ILOG:n ja ProKarelian yhteishanke. Pakkoluovutettujen alueitten yksittäisten tilojen omistusoikeuden takaisinsaanti ei millään muodoin poista vaatimusta kaikkien alueiden palauttamisesta. Tilakohtainen hakeminen on vain yksi muoto, jolla asiaan kiinnitetään huomiota ja pyritään löytämään etenemisväylä kaikkien alueitten rauhanomaiselle, win-win –pohjaiselle palautukselle. Mittavaa taustatukea palautuskysymyksen käsittelylle antoi Euroopan Neuvoston päätös 25.01.2006 tuomita totalitarististen kommunistihallintojen rikokset. Vaikka tämä parlamentaarinen yleiskokous ei antanutkaan toimenpidesuositusta ministerineuvostolle, se antoi vahvan viestin siitä, että tälläkin saralla ihmisoikeudet on saatettava kunniaan. Palautuskysymys voi kokonaisuudessaan saada täysin uuden ulottuvuuden heinäkuussa, kun ennakkotietojen mukaan presidentti Putin ja Japanin pääministeri Koitzumi neuvottelevat Kuriilien kysymyksestä ja maitten välisestä rauhansopimuksesta. Venäjän Duumassa on jo aloitettu keskustelu rauhansopimuksen tarpeellisuudesta. Kuriilien palautuessa poistuu Suomen Karjalan palautuksen suurin käytännön este. Näitä asioita käsitellään yksityiskohtaisemmin kesäkuun alun Karelia Klubi –lehdessä. Lisätiedot: Helsingin Sanomien artikkeli. ProJusticia Aluepalautus ry ylös Tiedote: Puolustaako hallitus anastajan vai uhrien oikeutta? Tiedote: 27.02.2006, julkaisuvapaa http://prokarelia.net  ProKarelia toimitus@prokarelia.net Miten Suomen hallitus toimii totalitarismi-asiassa? PUOLUSTAAKO HALLITUS ANASTAJAN VAI UHRIEN OIKEUTTA? Euroopan Neuvosto kykeni historialliseen päätökseen vasta 60 vuotta sotien jälkeen. Merkittävä syy tähän oli Neuvostoliiton pitkään jatkunut vahva asema ja sen seuraajavaltion Venäjän asteittainen etääntyminen läntisen demokratian peruspilareista. Euroopan Neuvosto (Council of Europe, Conseil de l'Europe) on vuonna 1949 perustettu Euroopan laajin ja vanhin poliittinen yhteistyöjärjestö. Ihmisoikeudet ovat sen keskeisintä toimialaa. Venäjä on EN:n jäsen. Suomi liittyi jäseneksi vuonna 1989. EN:n tärkeimmät toimielimet ovat ministerikomitea ja parlamentaarinen yleiskokous (PACE). Jäsenmaiden parlamentaarikoista koostuva yleiskokous tekee aloitteita ja antaa suosituksia, joiden pohjalta päätökset tehdään ministerikomiteassa. EN:n parlamentaarisen yleiskokouksen totalitarismi-päätöksen voidaan arvioida olevan kauaskantoinen. Euroopassa on viitisentoista maata, joissa on ns. karkotettuja (expatriate, Vertriebener). Heidän yhteismääränsä oli sotien jälkeen noin 30 miljoonaa. Kyse on siten valtavasta ihmisjoukosta, joka koki vakavia ihmisoikeusrikoksia, he olivat uhrjea. Rikokset kohdistuivat sekä henkilöön että omaisuuteen.  On vaikea arvioida, kuinka suuri karkotettujen ja heidän jälkeläistensä määrä tällä hetkellä on. Päätös on ensimmäinen merkittävä askel ryhtyä laajamittaisemmin selvittämään kommunististen hallintojen rikoksia. Selvittämistä hidastaa ministerikokoukselle annettavan toimenpidesuosituksen puuttuminen. Koska suoraa velvoitetta asian hoitamiseksi ei ole, tulee kansallinen poliittinen peli useassa maassa hidastamaan selvitystyötä. Suomalaisten maan sisäisten pakolaisten näkökulmasta olennaiseksi kysymykseksi muodostuu se, mitä Suomen hallitus aikoo tehdä tässä asiassa. Raportin näkökulmasta Suomi on välillinen uhri, koska kommunistinen hallinto ei sitä kyennyt valloittamaan. Mutta uhri me kiistatta olemme monessa mielessä. Sotien hinta oli Suomelle lähes kohtalokkaan raskas: 95 000 kuollutta, 240 000 haavoittunutta, kaikkiaan 800 000 pakolaista, 80 000 sotalasta, 50 000 sotaorpoa, 30 000 sotaleskeä, nykykansantalouden rasitteeksi laskettuna jopa 90 mrd. euron sotakorvaukset, 12 % maa-alueesta menettäminen, taloudelliset tuhot, ns. sotasyyllisten ja asekätkijöiden tuomitsemisen häpeä, valvontakomission ja NL:n painostuksen aika, suomettumisen aika. Listaa voitaisiin jatkaa laskemalla näille miestyövoiman tai taloudellisten suureiden menetyksille asiallinen hinta ja korko 60 vuoden ajalta. Ihmishengille ja kärsimyksille ei voida laskea hintaa. Jos henkilömenetykset arvioitaisiin nykyrahassa esim. 1.5 milj. euroa/henkilö, puhutaan kokoluokkana 500 mrd. euron menetyksistä pelkästään yhden puuttuvan sukupolven osalta. Pakkoluovutettujen alueitten 60 vuoden ja tuhottujen omaisuuksien kansantaloudellinen arvo ei jääne tätä arvoa pienemmäksi. Suomen presidentti tai hallitus eivät ole oma-aloitteisesti ottaneet totalitarismin tuomitsemiseen kantaa. Menettely noudattaa sitä samaa vaikenemisen ja salailun kaavaa, mikä valtaeliitissä on tällä hetkellä hyvin voimakkaana. Kansan oikeustaju edellyttää, että presidentti ja hallitus ryhtyvät pikaisiin toimiin EN:n päätöksen pohjalta. Ensimmäiseksi sen tulee asettaa riippumattomista ja poliittisesti mahdollisimman neutraalisti suuntautuneista asiantuntijoista koostuva elin tutkimaan perin pohjin ennen kaikkea totalitaristisen neuvostohallinnon vaikutuksia Suomeen ja suomalaisiin. Tälle organisaatiolle on osoitettava riittävät voimavarat työn ripeään ja riittävän laajaan suorittamiseen. On arveluttavaa, jos tutkinta-organisaatiossa on vahva poliittinen edustus. EN:n kokouksesta syntyi riittävä esimaku siitä, millaisiin käsittämättömiin johtopäätöksiin oma kanta kyetään ulottamaan. Toisaalta tunnustetaan, että kommunistinen totalitarismi murhasi ainakin 94 miljoonaa ihmistä, mutta sitä ei kuitenkaan pitäisi tuomita, koska on olemassa hiuksenhieno ero totalitaristiseen natsismiin. Ero todella on, mutta se on kommunistisen järjestämän häpeäksi. Samalla kun Neuvostoliiton toimien vaikutusta selvitetään, on myös selvitettävä perinpohjin KGB:n, Stasin ja FSB:n kanssa yhteistyötä tehneiden suomalaisten kytkökset ja toimet. Maan maineelle on häpeällistä, että vain tohtori Alpo Rusi on pyritty tuomitsemaan teoista, joiden kanssa hänellä ei ole ollut mitään tekemistä. Tämä olisi selvinnyt asiallisessa poliisitutkinnassa Saksasta heti kättelyssä, sitä ei vain tahdottu tehdä. Sen sijaan todelliset isänmaan myyjät on jätetty tarkoin rauhaan ja tutkimatta. Presidentti Tarja Halonen on toistuvasti vakuuttanut olevansa koko kansan presidentti, joka tuntee syvää huolta ihmisoikeuksista. Hänellä on nyt elämänsä tilaisuus lunastaa lupauksensa Suomessa. Ensimmäisenä tehtävänä presidentillä ja pääministeri Matti Vanhasella on yhdessä hallituksen kanssa käynnistää ns. sotasyyllisten ja asekätkijöiden tuomioiden purkaminen osana totalitarismin pesänselvitystä. Siihen ei tarvitse edes pyytää lupaa keneltäkään maan rajojen ulkopuolelta. Selvitettäessä neuvostovaikutuksia törmätään kerta toisensa jälkeen vääjäämättä Karjalan pakkoluovutukseen. Tilanne on siltä osin muodostumassa kestämättömäksi sekä Suomelle että Venäjälle. Näin suuren kokoluokan asiaa ei voida enää painaa villaisella, vaan asia on käsiteltävä perinpohjin muiden sodanjälkeisten kipukysymysten kanssa. Neuvostototalitarismin selvittämistyössä nähdään, kuinka suomettunutta Suomen poliittinen johto edelleen on. Presidentinvaalit osoittivat vääjäämättä, että suomettumisessa on toisaalta jopa tapahtunut taannehtivaa kehitystä. Salailu ja vaikeneminen ovat lisääntyneet. Se on uskomatonta, kun otetaan huomioon maailmalla tapahtunut selkeä suunta avoimempaan yhteiskuntaan. Kansanedustaja Kimmo Sasi on luvannut tehdä hallitukselle kysymyksen totalitarismiin liittyvistä toimenpiteistä. Kysymys varmasti on tarpeen, koska asia vaatii kiirehtimistä. Suomen valtiojohdon ja eduskunnan toimien aktiivisuus totalitarismi-asiassa antaa erittäin hyvää pohjaa eduskuntavaaliehdokkaitten arviointiin. Keitä ovat ne poliitikot, jotka yhä haluavat vastustaa suomalaisten ihmisoikeuksien toteutumista suojelemalla Suomeen hyökännyttä vihollismaata ja sen suomalaisia kumppaneita? Keitä ovat ne poliitikot, jotka yhä asettavat ryöstäjien ja murhaajien oikeudet uhrien oikeuksien edelle? Miksi he näin tekevät? Nämä kysymykset odottavat vastauksia. http://prokarelia.net toimitus@prokarelia.net Päivitetty 22.6.2004 MIKSI VALTIOJOHTOMME HYVÄKSYY VÄÄRYYDEN? Karjalan Liiton kesäpäivät Lahdessa sujuivat pääosin perinteisesti. Erityistä arvovaltaa päiville antoivat presidentti Tarja Halosen ja pääministeri Matti Vanhasen esiintymiset. Näin presidenttiehdokkaat tekivät itseään tutuksi karjalaiselle väelle. Presidentin ja pääministerin puheet olivat Karjala-kysymyksessä yhtenevät puheenjohtaja Markku Laukkasen ja toiminnanjohtaja Hannu Kilpeläisen linjauksiin. Esitysten ydin oli se, että lähialueyhteistyö auttaa parhaiten luovutettua Karjalaa - ja mahdollisesti johtaa joskus, ehkä, neuvotteluihin Karjalan palauttamisesta. Kukaan puhujista ei voinut, eikä halunnut, puuttua toteutuneeseen historiaan - "historiaa ei voi muuttaa". Pääministeri Vanhanen vakuutti, että Karjalan maapohja ei enää kuulu meille. Vanhanen myös korosti yhteistyön merkitystä Venäjän kanssa. On tyrmistyttävää, että Suomen valtionjohto julkisissa puheissa hyväksyy vääryyden ja antaa vääristeltyä, osittain täysin harhaanjohtavaa tietoa. Olemmeko valinneet sellaiset johtajat, jotka unohtavat oman maansa legitiimit oikeudet ja pyrkivät puheillaan mielistelemään suurikokoista naapurimaata, ja saamaan ehkä siitä poliittisia irtopisteitä äänestäjiltä ja hyväksymistä naapurilta - ja tietenkin lisää kauppaa? Syntyy tunne kuin olisimme taantuneet 1970-luvulle. Presidentti jätti kertomatta, miten lähialueyhteistyö nyt parhaiten auttaisi luovutettua Karjalaa. Sitä on harjoitettu noin 13 vuotta. Mitään positiivisia tuloksia ei ole näkyvillä, ellei positiiviseksi lasketa sitä, että Suomi on lahjoittanut yli 1.1 mrd. euroa pääasiassa Venäjälle EU-vastustuksen aikoihin. Venäjä on luonnonrikkauksiltaan maailman vaurain valtio ja sillä on kymmenien miljardien eurojen käteisvarannot. Silti pieni Suomi edelleen lahjoittaa rahaa Venäjälle - edes tietämättä kunnolla, mihin rahat menevät. Venäjällä on runsaasti varoja hoitaa omat alueensa ilman Suomen lahjoituksia. Luulisi maailman suurimman maan jopa häveliäisyyssyistä kieltäytyvän tällaisten lahjojen vastaanottamisesta. Mutta kuten sanonta kuuluu: "Ei se ole hullu, joka ottaa, vaan se joka vapaaehtoisesti antaa". Onko tarkoitus, että tasavallan johto ja Karjalan Liitto yhdessä edelleen työntävät rahaa Venäjälle? Lähialuerahoista juuri mitään ei ole kotiutunut luovutettuun Karjalaan. Kuinka tällainen rahoitus sitten voi parhaiten kehittää ko. aluetta? Tätä olisi presidenttiehdokkailta hyvä kysyä yleisötilaisuuksissa. Pääministeri Vanhanen ei joko tunne kansainvälistä lakia tai antaa tahallisesti väärän tiedon vakuuttaessaan, että Karjalan maapohja ei enää kuulu meille. Kenelle se sitten kuuluu? Syntyykö nykyään ryöstön ja väkivallan seurauksena omaisuuden haltuunotosta myös omistusoikeus. Hyväksyykö pääministeri tämän saman asian silloin, kun se kohdistuu hänen omaan omaisuuteensa, esim. taloon tai autoon? Riittääkö se, että ryöstäjä pitää omaisuutta hallussaan kuukauden vai pitääkö kulua juuri 60 vuotta? Toimivatko presidentit Paasikivi ja Kekkonen vastoin kansainvälisiä sopimuksia yrittäessään saada Karjalaa takaisin? Tekikö presidentti Ryti sittenkin valtiopetoksen yrittäessään varjella kokonaista Suomea, vaikka se oli jo talvisodan rauhassa kerran menetetty? Ehkä heillä oli nykyistä tyhmempiä neuvonantajia. Karjalan maapohja kuuluu heille/niille, jotka sen pakkoluovutusvaiheessa omistivat. Kukaan maanomistaja ei ole kertonut antaneensa luovutuskirjoja, eikä maan pakkoluovutuksesta ole tehty lakia. Nämä maat vain jäivät rauhanteossa väärälle puolelle rajaa. Ei se poistanut omistusoikeutta, se vain synnytti takaisinsaamis- ja korvauksensaamisoikeuden omistajille. Pääministeri siten omii itselleen ja hallitukselle luovutusvaltuuksia, joita sillä ei ole. Karjalan Liitto on nyt ollut kansanedustaja Markku Laukkasen (kesk) johdossa yli 10 vuotta. Sinä aikana Liitto on lyönyt laimin sääntöjensä tarkoituspykälän toisen momentin eli Karjalan kysymyksen ratkaisun. Erilaisin keinoin (Laukkasen omin sanoin: vippaskonstein) kysymyksen todellista esille tuomista on lykätty vuodesta toiseen. Nyt sillekin on keksitty poliittisesti oiva ratkaisu. Suureksi petokseksi voidaan kutsua liittokokoukselle 23.04.05 annettua Karjala-ohjelmaa. Liiton johto ei kertonut, että Karjalan kysymys oli saanut täydellisesti uuden määrittelyn. Kun 54-sivuinen vihkonen annettiin käteen viime tipassa, ei sivujen 10 alareunan ja 11 yläreunan virkettä ehtinyt kukaan johdon ulkopuolinen havaita. Laukkanen vetoaa usein valtioneuvos Virolaiseen, jonka perintöprinssiksi hän on ilmoittautunut. Virolainen, aivan kuten kenraali Ehrnroothkin, puhuessaan palautuksesta tarkoittivat Tarton rauhan mukaisten rajojen palautusta. Nyt Liitto liputtaa "palautusta" osana karjalaista kulttuuria, lähialueyhteistyötä ja Pohjoista ulottuvuutta. Alkuperäinen palautus on unohdettu. Liiton ns. maltillinen linja siten tarkoittaa, että Suomen tulee lahjoittaa rahaa Venäjälle, joka suopeudessaan joskus, ehkä, haluaa jotenkin neuvotella Karjalasta. Liitto täysin liputtaa valtiojohdon passiivisen ja Suomen edun vastaisen linjan mukaisesti. Sitä mukaa kuin karjalaisten silmät aukeavat havaitsemaan sen mittavan harhaanjohtamisen, mitä heihin on kohdistettu, he alkavat etääntyä Liiton tavoitteista. Valtaosa ei tänä päivänä lainkaan tajua, mihin alennustilaan karjalaisten kunnianarvoisa Liitto on ajettu. Ei ihme, että Lahdessa 20 000 juhliin osallistujasta kulkueeseen osallistui enää vain noin 2 000 henkeä. Liitto vannoo uskollisuutta valtiojohdon linjauksille palautusasiassa. Liitto on kansalaisjärjestönä siltä osin tarpeeton, koska se on täysin hylännyt oman väkensä palautustavoitteet. Olisi rehellisempää, että Karjalan Liitto kokonaisuudessaan luopuisi puhumasta Karjalan kysymyksestä ja keskittyisi kulttuuriin. Siinä sillä on toimintasarkaa yllin kyllin, ja hyvät mahdollisuudet jatkaa lähialueyhteistyötä. Toiminnanjohtaja Kilpeläinen uhosi ennen Lahden juhlia ja niiden aikana pelkäävänsä häiriköintiä ja Liitto pestasi everstin ja 40 turvamiestä estämään häiriköinnin. Perusteeksi esitettiin vuonna 2003 Jyväskylässä palautuskylttiä kantanut mies. Sen Kilpeläinen jätti kertomatta, että kyltin kantaja oli Liiton omista riveistä noussut "yksinäinen susi", joka halusi kyltillään tuoda esille Liiton tarkoituspykälän toista momenttia. Palautusjärjestöillä ei asian kanssa ollut mitään tekemistä. Ns. palautusjärjestöt eivät ole aiheuttaneet häiriköintiä Liitolle, eikä se kuulu niiden tavoitteisiin. Valtaosa niiden jäsenistä on Liiton jäseniä, ollut jo vuosikymmeniä, osa jopa ennen Liiton johtohenkilöiden syntymää. Onko palautusjärjestöillä sitten aggressiivinen linja Liiton maltillisen linjan sijaan? Kaikki palautusjärjestöt ajavat ensisijaisesti poliittista ja kansalaiskeskustelua Suomessa palautusasiasta. Ne myös haluavat, että valtiojohto ryhtyy asiassa selvitystoimiin. Yksikään järjestöistä ei pyri avaamaan suoraa neuvottelua Venäjän kanssa - kuten Liitto on vastoin toimintalinjaansa tehnyt pysäyttääkseen koko palautustoiminnan. Työnjako on selvä. Kansalaisjärjestöjen tehtävä on tuoda kipeä ongelmakysymys esille ja valtiojohdon tehtävä on hoitaa se naapurimaan kanssa. Tämän hetken ongelma on se, että valtiojohtomme yhtyy maittemme ryöstäjän mielipiteeseen, ettei ole olemassa mitään Karjala-kysymystä. Harvassa asiassa analyysi on yhtä täydellisesti virheellinen. Tämä asia ei tule koskaan kuolemaan, ennen kuin se perusteellisesti keskustellaan ja hoidetaan asialliseen järjestykseen. Valtiojohtomme katsoo tässä asiassa väärään suuntaan. Nyt ei ole aika esittää Venäjälle neuvottelukosketusta asiassa, vaan ryhtyä selvittämään sitä perusteellisesti. Suomen ei tule palautusasiassa hakea ensin tukea Venäjältä, vaan sen omilta liittolaisilta. Suomi on EU:n jäsen, se on YK:n jäsen, se tekee Naton kanssa yhteistyötä ja kuuluu Euroopan erilaisiin järjestöihin. Näistä ja Yhdysvalloista Suomen tulee etsiä tukea Karjala-kysymyksen ratkaisuun. On outoa, että valtiojohtomme liputtaa tässä asiassa Venäjän tahdon mukaisesti. Venäjän edeltäjävaltio Neuvostoliitto ryösti maatamme, tappoi kansalaisiamme, pakotti maksamaan suuret sotakorvaukset, painosti meitä 50 vuotta. Miten oikea suomalainen linja voisi tänä päivänä olla tapahtumien hyväksyminen, Venäjän rahoittaminen ja oman maan kansalaisten unohtaminen? Koko Suomen tulisi keskustella tämä asia perinpohjin poliitikkojen, moraalis-eettisten paimenien, historioitsijoiden ja kansalaisten kesken. Voidaan hyvin kysyä, valitseeko Suomi itselleen parhaan mahdollisen presidentin, jos valinta kohdistuu henkilöön, joka on unohtanut Suomen edut ja lailliset oikeudet. On tarpeen palauttaa suomalaisten ihmisyys ja ihmisoikeudet. http://prokarelia.net toimitus@prokarelia.net Päivitetty 11.2.2004 KARJALAN TUHAT TYHJÄÄ TAI MELKEIN TYHJÄÄ KYLÄÄ Vuodesta 2001 jatkunut Karjalan kylätutkimus on valmistunut. Kenttätutkimuksen ja karttojen perusteella on päädytty laskelmaan, jonka mukaan Karjalassa on jopa tuhat tyhjää tai melkein tyhjää kylää. Luovutettu Karjala on pinta-alaltaan 26 915 neliökilometriä, järvineen ja jokineen. Ennen sotia Karjalassa, Suomenlahden saarineen, oli 1 284 kylää. Nyt näistä kylistä 814 on tyhjillään. Kun samaan aikaan suuri osa asutuista kylistä sinnittelee vain muutaman mökin turvin, ja suurin osa vanhasta suomalaiskylästä on autiota niittymaisemaa, voidaan tutkimuksen lopputulos pyöristää johtopäätökseen, että suunnilleen tuhat vanhaa karjalaiskylää on kokonaan tai lähes tyhjillään. Karjalan pinta-ala on suurempi kuin noin 50 itsenäisen valtion hallinnoima pinta-ala. Vuoden 2002 väestönlaskun mukaan Karjalassa asuu 370 000 asukasta, ja luku jatkaa laskuaan. Miehitetyn Suomen Karjalan asukastiheys on alle 15 asukasta neliökilometrillä, vähemmän kuin Tynkä-Suomessa, Lappi ja Kainuu mukaan lukien. Viipurissa on alle 79 000 asukasta, Terijoen alueella noin 20 000 ja Laatokan Karjalassa enää 95 000 asukasta. Muu Karjalan asutus hajaantuu Kannaksen kyliin ja pieniin kaupunkeihin. Karjalan kannas on yllättävän harvaan asuttu suurimpien kaupunkien ulkopuolella. Viipurin, Käkisalmen, Enson, Koiviston, Terijoen, Johanneksen ja Raudun ulkopuolella on asumattomia seutuja, niittymäisiä entisiä kyliä ja todellisia autioita seutuja. Vuoksenrannan alue on lähes kokonaan tyhjä: 10 kylästä vain kirkonkylässä on muutamia asukkaita. Lisäksi Oravankydössä on joitakin kesällä asuttuja mökkejä. Puolet kylistä on tyhjillään Jääskessä, jossa on 15 kylässä asukkaita ja 15 kylää on jäänyt asumattomiksi. Muolaan 55 kylästä 33 on täysin tai melkein tyhjillään. Läheisyys Pietariin ei suinkaan tarkoita enemmän asutusta, pikemminkin päinvastoin. Kivennavalla oli ennen sotia 50 kylää. Nyt niistä jopa 35 on kokonaan tyhjiä tai melkein tyhjiä. Metsäpirtti, vanha rajapitäjä Laatokan rannalla, on vain seitsemän kylän osalta asuttu. Peräti 15 kylää on jäänyt tyhjiksi. Myös Rautu, jonka kirkonkylä on nykyään vilkas kauppapaikka Sosnovo, on kokenut kylien tyhjenemisen: 17 kylää on asuttuja mutta 23 on jäänyt tyhjilleen. Myös Uudenkirkon 62 kylästä yli puolet, 34, on tyhjillään. Silti Stalinin rajan tuntumassa on eniten tyhjää ja asumatonta. Laaja Kirvu on sellainen. Asutusta on 16 kylässä, mutta peräti 29 kylää on tyhjillään. Säkkijärven 32 kylästä vain kahdeksassa on asukkaita, 24 on jäänyt tyhjiksi. Nuijamaan 15 kylää ovat kaikki vailla siviiliasutusta, samoin Virolahden 11 kylää. Vaikka Karjalan kannaksella on 514 tyhjää kylää ja 351 asuttua, suurin väestönkato on tapahtunut Laatokan Karjalassa, missä koko asukasluku on enää noin 95 000. Nuoriso pakenee Petroskoihin tai Sortavalaan samalla, kun syrjäisten kylien asutus vähenee koko ajan. Laatokan Karjalassa oli ennen sotia 419 kylää, joista peräti 300 on jäänyt täysin tyhjiksi. Suuri osa 119 asutusta kylästä sinnittelee kesäasukkaiden tai muutaman suomalaishökkelin mummelin turvin. Laatokan Karjalan suurin kylämäärä oli Suojärvellä. Yhteensä 77 kylästä vain kymmenkunta on enää asuttuja: Suvilahti ympäristöineen, Piitsjoki, Kaitajärvi sekä Hyrsylän Mutkan ja Suojärven rantojen pienet kylät, joissa ei enää ole mitään palveluja. Ainakin 65 vanhaa kylää on kadonnut, mutta toisaalta Suojärvelle on noussut muutama neuvostoaikainen kylä: Vegarus, Naistenjärvi, Suojoki ja Lahkolampi ovat edelleen asuttuja ja niissä on joitakin palveluja. Täysin tyhjenneitä pitäjiä ovat Korpiselkä ja Ilomantsi, jotka yhdessä muodostavat noin 11 prosenttia koko luovutetun Karjalan pinta-alasta. Näistä pitäjistä on jäänyt 25 kylää tyhjiksi. Ennen sotia näissä kylissä asui yli 4 150 Suomen kansalaista. Suistamon asutus keskittyy vain rautatien varren kyliin. Sen sijaan kaikki rautatien pohjois- ja eteläpuolella sijainneet 19 kylää ovat jääneet täysin tyhjiksi. Soanlahdella oli 7 kylää. Ainoa asuttu kylä pinnistelee vailla palveluja. Äskettäin Soanlahdella oli asukkaita viidessä tai kuudessa talossa. Luonnollinen poistuma pienentänee tätäkin lukua. Väkirikkaan Impilahden 25 kylästä on asuttuja vain 10. Suurin näistä on Pitkäranta, jossa väkiluku on vähentynyt nopeasti. Uukuniemellä tyhjennettiin 10 kylää, ja vain yhteen jäi asutusta. Sikopohjan kylässä asutus on enimmäkseen pietarilaisia viikonloppuasukkaita. Talvella on hyvin hiljaista. Jaakkimassa oli ennen sotia 18 kylää. Nyt edelleen 12 näistä on asuttuja. Useimmat asutut kylät ovat kuitenkin vain joidenkin vanhojen suomalaistalojen varassa, ilman palveluja sinnitteleviä kylänpahasia. Vain yhdessä kylässä on kauppa: Miinalassa. Hyvä esimerkki tyypillisestä asutusta kylästä on Mikli, joka oli ennen sotia Jaakkiman laajin kylä. Siellä oli ainakin 186 taloa ja lähes 1 500 asukasta. Nyt laajan kylän alueesta vain pieni siivu on asuttu. Siellä on kymmenkunta suomalaista taloa pystyssä, ja osa niistä on tyhjillään talvella. Näin ainakin 90 prosenttia kylän pinta-alasta on asumatonta ja yli 90 prosenttia suomalaisten tonteista on jäänyt tyhjilleen. Oppola, Kortela, Reuskula, Metsämikli, Niva, Sorola ja Kokonniemi ovat myös sellaisia Jaakkiman kyliä, joissa ei ole palveluja ollenkaan, ja asutus keskittyy muutamaan suomalaistaloon tai yksittäisiin venäläisten kesämökkeihin. Karjalan tuhat täysin tai melkein tyhjää kylää antavat toivoa niille suomalaisille suvuille, joiden laillinen maaomaisuus makaa nyt tyhjillään kaikkialla Karjalassa. Näiden kylien tonttien ja niihin kuuluvien yksityisten peltojen ja metsäpalstojen ottaminen takaisin omaan käyttöön ei tarkoittaisi astumista kenenkään varpaille. Myös muualla on toivoa. Siellä, missä venäläiset asuttavat vanhaa suomalaista kylää, on usein tiheästi korkeita kerrostaloja. Asutus miehittää vain muutamaa vanhaa suomalaistonttia. Samaan aikaan kylän reuna-alueet ovat jääneet täysin tyhjiksi. Venäläisten datsakylät on usein rakennettu pellolle tai vanhalle valtionmaalle, ei sinne, minne karjalaiset suvut haluaisivat palata omille mailleen. Karjala on laajempi alue kuin 50 itsenäisen valtion pinta-ala. Karjalaan mahtuisi miljoonia asukkaita. Kun nykyinen väkiluku vähenee ja suurin osa suomalaisten kylistä on täysin tyhjiä, ja melkein kaikkien asuttujenkin kylien suomalaistontit ovat tyhjillään, voidaan palautettavasta Karjalasta puhua realistisesti "tyhjänä". Suomalaisten ja venäläisten asumisen tavat poikkeavat toisistaan: venäläiset tiiviisti kerrostaloissa, kesämökit lähekkäin pelloilla, suomalaiset laajalla alueella erillään, kesämökit mieluiten järvien rannoilla. Tyhjiksi kyliksi on määritelty myös rajavartioston miehittämät kylät rajavyöhykkeellä. Venäläisten taloudellinen toiminta keskittyy yleensä jo Suomen kaudella yritysten tai yhteisöjen omistamille maille. Yksityismaat ovat usein jääneet koskemattomiksi. Samalla neuvostoaikaiset navetat, pioneerileirit ja muut laitokset on pääsääntöisesti hylätty ja tyhjennetty. Intressit yksityismaiden hyödyntämiseen ovat usein kokonaan kadonneet. Koiviston öljysatama ei juurikaan loukkaa suomalaisten sukujen maaomaisuutta, mutta Uuraan öljysataman alle jäi muutamia pieniä omakotitalotontteja. Yhteensä satamat astuvat vain muutaman maanomistajasuvun varpaille. Karjalan palauttaminen on mahdollista, ja se voisi toteutua kompromissina: laajan alueen uusjako ei sotisi kenenkään oikeusturvaa vastaan. Asutut kylät 470: Kannas 351 Laatokan Karjala 119 Tyhjät kylät 814: Kannas ja saaret 514 Laatokan Karjala 300 Asukkaita vuonna 2002: Kannas 274 000 Laatokan Karjala 96 000 Asukastiheys vuonna 2002: Kannas 27 asukasta/km² Laatokan Karjala 6.5 asukasta/km² Tutkimuksen on tehnyt: Markus Lehtipuu Suomalainen Matkaopas http://matkaopas.com Lisätiedot: http://prokarelia.net office@prokarelia.net KANSANEDUSTAJA KUISMA KYSYY PALAUTUKSESTA Kansanedustaja Risto Kuisma (sdp) on jättänyt 08.12.04 hallitukselle kirjallisen kysymyksen Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten palauttamisesta. Nyt jo entinen Neuvostoliitto anasti toisessa maailmansodassa Suomelta Karjalan ja eräät muut alueet. Sadattuhannet suomalaiset menettivät kotinsa ja maansa. He joutuivat muuttamaan pois kotiseudultaan. Neuvostoliitolla ei ollut anastukseen mitään muuta oikeutta kuin vahvemman oikeus. Tämä suuri vääryys ja epäoikeudenmukaisuus on edelleen korjaamatta. Maamme hallitukset eivät ole olleet viime aikoina aktiivisia etsimään keinoja Karjalan palauttamiseksi. Menneinä vuosikymmeninä silloiset hallitukset onnistuivat palauttamaan Porkkalan alueen ja pitivät esillä mahdollisuutta myös muiden alueiden palautukseen. Neuvostoliiton hajottua tämän vuosikymmenen alussa olisi ollut hyvä mahdollisuus Karjalan kysymyksen esille ottoon. Tällöin Baltian maat saivat takaisin itsenäisyytensä oman aktiivisuutensa ansiosta. Silloin Suomen johto oli passiivinen ja valmistautumaton avautuneeseen tilaisuuteen. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen kehitys on jatkunut Venäjän federaatiossa. Venäjällä on muun muassa presidentti Jeltsinin toimesta tuomittu Stalinin Neuvostoliiton toimet Suomea vastaan. Muutenkin Venäjä on tehnyt eroa Stalinin Neuvostoliiton toimintaan. Itärajan takana vallitsee rappio. Siellä asuvan väestön vaikeudet ovat sellaisia, ettei Venäjällä ole mahdollisuutta omien vaikeuksiensa keskellä niitä korjata. Tämä tilanne antaa mahdollisuuden etsiä sellaista ratkaisua, joka toisaalta täyttää kokonaan tai osittain suomalaisten toiveet, on Venäjän hyväksyttävissä ja pelastaa Karjalan ja muut luovutettavat alueet ja niiden väestön nykyiseltä rappiolta. Silloinen ulkoasiainministeri Tarja Halonen vastasi kirjalliseen kysymykseeni (KK 596/1999) Karjalan kysymyksestä vuonna 1999 muun muassa seuraavasti: "Päätösasiakirjan mukaan rajoja voidaan muuttaa kansainvälisen oikeuden mukaisesti rauhanomaisin keinoin ja sopimusteitse. Periaatteessa ei siten voida sulkea pois mahdollisuutta, että Neuvostoliitolle luovutetuista alueista tai niiden käytöstä voitaisiin neuvotella uudelta pohjalta, jos Venäjällä on tähän valmius. Venäjä ei kuitenkaan ole halukas keskustelemaan rajojensa muuttamisesta." Suomen on etsittävä aktiivisesti ratkaisua, joka on sekä Suomen että Venäjän etujen mukainen. Onko hallitus varautunut omalta osaltaan mahdolliseen Karjalan ja muiden sodassa menetettyjen alueiden asioiden esille ottoon ja onko hallituksella suunnitelmia, miten mahdollinen Karjalan ja muiden alueiden palauttaminen Suomeen voitaisiin toteuttaa sekä onko Venäjän halukkuus keskustella Karjala kysymyksestä muuttunut vuodesta 1999? Lisätiedot: Kansanedustaja Risto Kuisma 09 432 3192 risto.kuisma@eduskunta.fi http://prokarelia.net office@prokarelia.net VENÄJÄ PALAUTTAA 2 KURIILIEN SAARTA Päivitetty 21.11.2004 Venäjän ykköskanavan pääuutisten mukaan (21.11.04) Venäjä ja Japani ovat päässeet sopimukseen Kuriilien saarten palauttamisesta. +++ Venäjän ja Japanin välisen rauhanteon yhteydessä Venäjä palauttaa Habomain saariryhmän ja Shikotan saaren. Jatkossa "toimitaan terveen järjen mukaan". Tämä merkinnee sitä, että siirtymävaiheen jälkeen myös loput kaksi saarta tullaan palauttamaan. Neuvotteluissa on tunnustettu, että saaret ovat alun perin kuuluneet Japanille, vaikka niillä on ollut useita eri vaiheita. Näiden kahden kuriilien saaren palauttaminen tuo esille täysin uuden, positiivisen puolen Venäjän toiminnassa. Suomessa on perusteltua odottaa, että Venäjän uusi politiikka johtaa myös asiallisiin neuvotteluihin Karjalan ja muiden pakkoluovutettujen alueitten palauttamiseksi. Venäjän avaus Kiinassa ja Japanissa merkinnee myös sitä, että suomalaiset poliitikot nyt ryhtyvät avoimesti puhumaan pakkoluovutetuista alueista Suomen näkökulmasta. Tämä enteilee puolestaan sitä, että Suomessa ryhdytään myös käsittelemään muita Stalinin ja Neuvostoliiton ajoista johtuvia kansallisia kipupisteitä, kuten ns. sotasyyllisyyttä, asekätkentää, sotakorvauksia, suojeluskuntia, lottia ym. Suomen pelastumisen kannalta tärkeitä asioita. [Uutisen Kuriilien palauttamisesta välitti Vladimir Rugojev Kouvolasta]. http://prokarelia.net office@prokaerlia.net Päivitetty 20.11.2004 Ilta-Sanomat 19.11.2004 Päivitetty 17.11.2004 KURIILIT JA KARJALA Venäjän ulkopoliittinen asennoituminen sodanaikana pakko-otettujen maiden palauttamiseen näyttää muuttuneen positiiviseen suuntaan. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on kertonut välttämättömyydestä solmia Japanin kanssa rauhansopimus ja päästä ystävällisiin suhteisiin naapureitten kanssa (Delfi 14.11.04). +++ Tämä välttämättömyys kertoo siitä, että avoimet aluekysymykset on koettu ongelmiksi ja paine niiden ratkaisemiseksi kasvaa. Paine on luonteeltaan ainakin poliittista ja taloudellista. Venäjällä on myös merkittävä tarve häivyttää Tshetshenian kysymys kokonaan taka-alalle. Kiinan kanssa Venäjä on jo edennyt myönteisesti rajaongelmien osalta. Seuraavana kohteena näyttää olevan Kuriilit. Moscow Newsin mukaan (16.11) ulkoministeri Sergei Lavrov on 14.11 luvannut palauttaa Kuriilien saarista kaksi Hrutsevin aikana annetun lupauksen mukaisesti. Japani kuitenkin UPI:n mukaan (17.11) kieltäytyy hyväksymästä presidentti Putinin ehdotusta vain kahden saaren palauttamiseksi. - Rauhansopimusta ei voida allekirjoittaa, ennen kuin on tehty selväksi, keille neljä saartaa kuuluu, on pääministeri Juichiro Koizumi sanonut UPI:n mukaan. Japani siten vaatii kaikkien neljän saaren palauttamista. Presidentti Putin on toistaiseksi vahvistanut pitäytyvänsä vain 1956 solmitussa Neuvostoliiton ja Japanin välisessä sopimuksessa, jonka mukaan Habomain saariryhmä ja Shikotan saari palautetaan rauhansopimuksen solmimisen jälkeen. Kuriilien saarten kysymys on luonteeltaan erilainen kuin Karjalan kysymys. Japani itse kuului hyökkääjävaltioihin, minkä vuoksi aluekysymys ei ole yhtä selvä kuin Karjalan osalta. Viime aikoina ei julkisuudessa ole tuotu esille sitä taloudellista panosta, minkä Japani on valmis uhraamaan saadakseen Kuriilit takaisin. Aikaisemmin ilmassa on ollut mm. 10 mrd. euron tasoa oleva panostus Siperian tai muun Venäjän alueen kehittämiseen. Kyse tuskin on lahjoituksesta, vaan todennäköisemmin erittäin merkittävistä japanilaisista sijoituksista Venäjän kannalta taloudellisesti strategisten kohteiden kehittämiseen. Kuriilien kysymyksestä ja sen etenemisestä on Venäjällä uutisoitu ja keskusteltu paljon viime päivinä. Samassa yhteydessä on usein tuotu esille kysymys Karjalan palauttamisesta. Vladimir Rugojevin sormituntuman mukaan - Puolet mielipiteistä on palauttamisen puolesta ja puolet vastaan. Jos näistä keskusteluista voisi vetää johtopäätöksen, Karjalan palautus on Venäjällä suositumpi toimenpide kuin Suomessa. Kuulostaa todella hämmentävältä. Suomi oli Neuvostoliiton ja Stalinin totalitarismin rikosten uhri, ja on edelleen. Entinen suurlähettiläs Derjabin kehotti suomalaisia kiitollisuuteen siitä, miten paljon Venäjä on Suomelle antanut. Luettelosta jäivät päällimmäisinä mieleen itsenäisyys, sotakorvausten puolittaminen ja taloudellinen hyvä kehitys. Jos esim. sotakorvausten maksaminen on niin siunauksellinen toimenpide, Venäjähän voi hyvin nyt palauttaa pakkoluovutetut alueet ja maksaa sotakorvaukset korkoineen ja indeksikorotuksineen takaisin. Eiköhän Suomi olisi valmis sijoittamaan rahat pakkoluovutettujen alueitten rakentamiseen ja osittain Venäjän teollisuuden ja talouden kehittämiseen. Yhä useammalta taholta tuodaan esille pakkoluovutettujen alueitten palauttamisen merkitystä. Vasta vanhojen vääryyksien korjaaminen luo pohjaa aidosti hyville naapuruussuhteille. Se on ainoa pohja lähteä rakentamaan aidosti ystävällisiä suhteita maitten välille. Suomen ja Venäjän suhteet voivat poliittisella tasolla olla hyvät, mutta ainakaan Suomen kansan mielessä ystävyyttä ei voi rakentaa väkivaltaisuuksien ja alueryöstöjen pohjalle. Usein on sanottu, että Koiviston ja Uuraan satamat estävät Karjalan palautuksen. Venäjällä on tällä hetkellä laajoja suunnitelmia moninkertaistaa alueen öljynvientikapasiteetti. Eivät edes nämä suunnitelmat voi olla esteenä palautukselle, sillä onhan Suomessa tälläkin hetkellä etabloituneina useita venäläisiä yrityksiä. Satamat olisivat venäläisiä yrityksiä Suomessa. Kaikille Itämeren osapuolille olisi edullista, että Karjalan satamissa olisi voimassa Suomen ja EU:n ympäristönormit. On positiivinen asia, jos Venäjä ja Japani pääsevät Kuriileista sopimukseen. Se osoittaa Venäjältä kykyä ajatella uudella tavalla. Se luo pohjaa talouden kehittymiselle ja rauhanomaiselle, yhteistyöpohjaiselle kehitykselle myös Karjalassa ja muilla pakkoluovutetuilla alueilla. http://prokarelia.net office@prokarelia.net Tiedote: 20.10.2004, julkaisuvapaa ProKarelia http://prokarelia.net Martti Valkonen KARJALAN LIITON TÄYSKÄÄNNÖS: AHTISAARESTA KARJALAN PALAUTUKSEN SELVITYSMIES Presidentti Martti Ahtisaari sopii oivallisesti Karjalan palautuksen selvitysmieheksi, sanoi Karjalan Liiton puheenjohtaja kansanedustaja Markku Laukkanen keskiviikkona Suomenmaan haastattelussa. Ahtisaaren karjalainen tausta ja hänen laaja ja pitkä kansainvälinen toimintansa antavat lujan perustan toiminnalle selvitysmiehenä, joka hoitaisi Suomen ja Venäjän välisen aluekysymyksen ratkaisujen etsimistä ja lähtötilanteen kartoittamista. Markku Laukkanen Karjalan Liiton puheenjohtajana on ollut sopiva mies tekemään julkisuuteen alustavan ehdotuksen, jota häneltä on jo hyvin kauan odotettu ja aika ajoin suureen ääneen vaadittu. Ahtisaari on hoitanut hankalia kansainvälisiä selvitystehtäviä Kosovo mukaanluettuna ja yrittänyt ryhtyä selvittelemään vielä paljon vaikeampia ongelmia kuten Irakia, jossa yhä edelleen aseet puhuvat ja ihmiset kuolevat. Siten on aivan ilmeistä, että hän kokemuksellaan pystyisi viemään rauhanomaisesti Karjalan koko kysymyksen selvitystä laajalla kentällä eteenpäin kohti ratkaisuja. Karjalan Liiton ehdotusta kannattaa vahvasti myös ProKarelian puhemies, professori Heikki A Reenpää. - Presidentti Ahtisaaren saaminen selvitys- ja luottomieheksi on ollut keskeisesti esillä ProKarelian toiminnassa. Olen parin vuoden aikana keskustellut useampaan kertaan asiasta presidentin kanssa. Toivon todella, että puheenjohtaja Laukkasen ehdotus on se tarvittava lisävoima, joka vie tätä asiaa nyt konkreettisesti eteenpäin. Olemme valmiit antamaan Karjalan Liiton ehdotukselle kaiken tukemme, vahvistaa professori Reenpää. Laukkasen ehdotus Suomenmaassa on sinänsä mullistava käänne Karjalan Liiton toiminnassa. Liitto on ollut hiljaa ja yrittänyt vaientaa myös aktiivisia kansalaisjärjestöjä. Näitä ovat ikäjärjestyksessä Tarton rauha, ProKarelia ja Aluepalautus. Nämä kolme järjestöä ovat kaikki tuoneet Karjalan kysymyksen julkisuuteen ja kukin omalla tavallaan ajanut asiaa eteenpäin. Karjalan Liitto on sen sijaan kaikin tavoin halunnut vaientaa ne. Nyt Liiton toiminnan muutos on suuri ja suorastaan vallankumouksellinen. Haastattelussa Laukkanen ärhentää kovin sanoin kolmelle palautusta ajavalle kansalaisjärjestölle. Haastattelu antaa suoraan ymmärtää, että Tarton rauha, ProKarelia ja Aluepalautus ovat pahasti häirinneet Liiton ja Laukkasen rauhallista elämää. Vihaiset reaktiot eivät sinänsä ole vieneet itse asiaa eteenpäin ennen kuin nyt, kun Laukkanen nousi esittämään uuden rakentavan ehdotuksensa selvitysmiehen nimittämisestä. On ilmeistä, että eduskunnassa ja hallituksessa ainakin keskustan on oltava Laukkasen kannalla. Lienee selvää, että kulissien takana järjestelyt ovat edenneet jo varsin pitkälle. Ei ole helppo kuvitella, että keskusta alkaisi ampua alas yhden kansanedustajansa tekemää laajakantoista, mullistavaa ehdotusta. On ilmeistä, että puheenjohtaja Laukkanen on joutunut antamaan periksi Liiton jäsenistöstä nousevalle paineelle Karjalan palautuksen puolesta. Liitto on ollut altavastaajana jo pitkään. Keväällä Liitto järjesti jopa palautusseminaarin Karjala-talolla ja siellä liiton johto joutui huomaamaan, miten palautuksen paine on kasvanut. Toimittaja Seppo Kuisman tekemässä haastattelussa Suomenmaassa puheenjohtaja Laukkanen kertaa Liiton toimia palautuksen pitämiseksi esillä. Kuisman monipuolinen haastattelu antaa varsin toiveikkaan kuvan pitkän tähtäyksen mahdollisuuksista Karjalan palauttamiseksi. Laukkanen näyttää joutuneen revisoimaan ajattelunsa kokonaan uudelleen kielteisestä myönteiseksi. Sellainen kyky uudistua varmasti tehostaa Liiton toimintaa. Venäjä ja sen diplomaatit ovat viime aikoina aktivoituneet ottamaan ärhäkästi kantaa suuntaan ja toiseen myös Suomen osalta. Onkin kiinnostavaa odottaa Venäjän reaktioita uuteen arvovaltaiseen kannanottoon ja ehdotukseen Suomen puolelta. Ensi vaiheessa keskustelu Ahtisaaren mahdollisesta tehtävästä on käytävä Suomessa suomalaisten kesken. Vasta sitten on aika kääntyä Venäjän puoleen. Kaiken taustalla on tietenkin presidentti Ahtisaaren oma käsitys tehtävän laadusta, mutta on aivan selvää, että presidentti tietää, että kansakunnan puolelta häneen kohdistuu monia odotuksia ja suuria paineita viedä eteenpäin kysymystä, joka koskee koko kansakuntaa eikä vain evakkoja ja näiden jälkeläisiä. http://prokarelia.net office@prokarelia.net -- Tiedote 15.10.04, julkaisuvapaa ProKarelia www.prokarelia.net Martti Valkonen DERJABIN LÄHTI HYÖKKÄYSKANNALLE "Hyökkäys on paras puolustus", näyttää Juri Derjabin tuumineen, kun hän ryhtyi panemaan suomalaisten Venäjä-arviointeja järjestykseen. +++ Ainakin Aamulehti julkaisi torstaina Derjabinin kiertoartikkelin, jossa tämä ryhtyi syyllistämään suomalaisia juuttumisesta menneisyyteen. Myös ProKarelia sai osansa Derjabinin arvostelusta. Juri Derjabin leimasi ProKarelian "äärijärjestöksi" ja sijoitti sen perin merkilliseen seuraan. Tässäkin kohdassa Derjabin erehtyi täydellisesti tai sitten hän johtaa lukijoitaan tahallaan harhaan. ProKareliassa olevat suomalaiset eivät ole ääriaineksia, vaan tavallisia omaa maataan rakastavia suomalaisia, jotka eivät ahnehdi muiden kansojen alueita, ja siinä mielessä täysin verrattavissa sellaisiin tavallisiin omaa maataan rakastaviin venäläisiin, jotka eivät halua koskea muiden kansojen alueisiin. Ilmeisen ikuisesti suomalaisten ahkerana opettajana pysyvän Juri Derjabinin uran ja kirjoituksen paradoksi on siinä, että jos hän olisi aikoinaan tyytynyt olemaan tavanomainen neuvostodiplomaatti, saattaisi Venäjä-kielteisyys Suomessa olla tuntuvasti nykyistä vähäisempää. Mutta Derjabinin ongelmana on se, että hän itse toiminnallaan oman maansa Neuvostoliiton, siis suurvallan vaikutusvallan aggressiivisena laajentajana ja siten suomensyöjänä herätti Suomessa jatkuvasti epäluuloja Neuvostoliiton tarkoitusperistä. Derjabinin oma työ ja toiminta synnytti Suomessa Neuvostoliitto-kielteisyyttä ja nyt se yhä ilmenee jatkuvana Venäjä-kielteisyytenä. Derjabin jatkaa samaa entistä menneisyyden ympyröissä jurraavaa syyttelyä ja painostamista, kaikenlaista leimaamista. Kirjoituksessaan Derjabin soveltaa vanhaa ja tunnettua disinformaation menetelmää. Niinpä hän kirjoitti: "Monet ovat viitanneet historiaan: tsaari-Venäjän politiikkaan, sotiin Neuvostoliiton kanssa sekä niiden jälkeisiin aluemenetyksiin ja raskaisiin sotakorvauksiin, Neuvostoliiton sekaantumiseen Suomen asioihin... "Kyllä, monet näistä asioista tapahtuivat todella." Noin tämä eläköitynyt diplomaatti kirjoittaa ja antaa siten vaikutelman, että monta kohtaa tuosta rikosrekisteristä toteutui mutta ilmeisesti ei aivan kaikki. Miksi Derjabin ei voi myöntää, että kaikki tuo tapahtui ja vielä paljon enemmänkin? Miksi hän syyllistyy yhä disinformaatioon? Jälleen kerran hän myöntää jotakin mutta kielsi paljon muuta ja yrittää luoda vaikutelmaa, ettei Neuvostoliitto kovin paha ollut. Edelleen hän näyttää irrottavan Venäjän kokonaan edeltäjästään, kun hän väittää, ettei Venäjä vastaa Neuvostoliiton teoista. Se on kiinnostava väite. Jos niin on, pitää Venäjän luopua myös Neuvostoliiton hankkimista ryöstösaaliista kuten esimerkiksi Suomelta pakko-otetuista alueista, siis Karjalasta, Suomenlahden saarista, Sallasta ja Petsamosta. Epäilemättä Derjabin aikoinaan toteutti oman maansa Neuvostoliiton johtajien määräämää ulkopoliittista linjaa, kun hän pyrki laajentamaan Neuvostoliiton vaikutusvaltaa Suomessa ja sen takia puuttui jatkuvasti Suomen asioihin. Kreml palkitsi häntä kunniamerkeillä ja hänen virkauransa eteni nousujohteisesti. Suurlähettiläiksi ei nimitetä saamattomia miehiä. Derjabinin toiminnan perustoihin kuului kaikkien aggressiivisten suurvaltojen harjoittaman diplomatian tapaan pyrkimys herättää pelkoa kohdemaassa. Niinpä Derjabin kylvi Suomeenkin niin paljon pelkoa Neuvostoliittoa ja sen pyrkimyksiä kohtaan kuin hän suinkin pystyi. Hän harrasti vanhaa roomalaista hajoita ja hallitse-taktiikkaa. Sillä tavalla asioita hoidetaan. Derjabinin eläessä suomensyöjänä Suomessa eivät mielipidemittaukset suinkaan mitanneet maassa Neuvostoliitto-kielteisyyttä. Luultavasti kukaan ei ryhtynyt kyselemään sellaisia tai jos ryhtyi, viimeistään Urho Kekkonen tai Mauno Koivisto kielsivät sellaiset kyselyt. Silloin oli ilmassa niin paljon pelkoa ja epävarmuutta laajentumishaluisen naapurin aikomuksista. Nykyisin Venäjää ei pelätä Suomessa, ainakaan ei pitäisi pelätä. Sen takia kaikenlaisia mielipidetiedusteluja voidaan tehdä ja ihmiset vastaavat niihin aiempaa rehellisemmin. On sinänsä ilmeistä, että Venäjällä, Kremlissä ja ulkoministeriössä on edelleen työssä paljon sellaisia vanhaan neuvostomalliin ajattelevia ja menneisyyteen juuttuneita henkilöitä, jotka haluaisivat herättää pelkoja Suomessa. Heitä ei kuitenkaan ilmeisesti enää pelätä, ei ainakaan kovin pahasti. Eihän nykyisin enää kukaan usko, että Venäjä kykenisi tekemään yllätyshyökkäyksen Suomeen, kun taas Neuvostoliiton aikana sellaisen epäileminen oli varsin yleistä ja perusteltua. On eri asia puhua halusta kuin kyvystä. Varmasti Suomessakin epäluulot myös Venäjän aikomuksista vaimenevat sitten, kun Venäjä luopuu imperiumistaan ja imperiaalisista tavoitteistaan eli Venäjän federaatio muuttuu pelkäksi Venäjäksi, joka supistuu omiin Venäjän rajoihinsa venäläisten kansallisvaltioksi. Derjabin teki kuitenkin kirjoituksellaan palveluksen myös keskustelulle Suomessa. Ehtihän jopa presidentti Tarja Halonen heti torstaina toimittajalounaallaan kannustaa suomalaisia kertomaan mielipiteensä Venäjästäkin. "Hyvä, että suomalainen sanoo jotain. Ennen tällaisissa kysymyksissä kansalaiset olivat hiljaa", sanoi Halonen Aamulehden mukaan toimittajille. Tosiaankin Suomen presidentti yllyttää suomalaisia ottamaan kantaa naapurimaihin ja ulkopolitiikkaan. Onpahan meillä aikoihin eletty! Kunhan vielä suomalaiset poliitikotkin ryhtyisivät puhumaan avoimesti ja julkisesti odottamatta, että ensin suuret johtajat ilmaisevat mielipiteensä, joita sopisi vaarattomasti ja linjan mukaisesti sitten toistella. Derjabinille kannattaisi suomalaisten poliitikkojenkin ilmaista kantansa, sillä pohjaa mielipiteiden vaihdolle on olemassa. Esimerkiksi tämä: Hänen mukaansa he Moskovassa olivat luulleet "suomalaisten jo päässeen yli historiallisen katkeruuden tunteistaan". Derjabinia voi hyvin muistuttaa siitä, etteivät venäläiset itse olleet päässeet yli historiallisen katkeruuden tunteistaan, vaikka mongolivalloittajat olivat pitäneet Venäjää hallussaan kolme vuosisataa. Pitkästä vieraan vallan ajasta huolimatta venäläiset lopulta saivat maansa takaisin, vaikka epäilemättä mongolit olivat jo luulleet venäläisten päässeen eroon katkeruudestaan. Suomalaiset eivät ole sen lyhytmuistisempia kuin venäläisetkään. Derjabin voisi panna alulle uusia kansallisen psyyken tutkimuskohteita Moskovassa johtamassaan pohjoismaiden tutkimuskeskuksessa. www.prokarelia.net office@prokarelia --