| Ajankohtaista | Tilastot | |||
| Kuvat | Vanhat kuvat | Paikallisuutiset | Kalenteri | Historia |
| Paluu Sisällys Muolaa 1939 Asutus Historia Kirjallisuus luettelo Kirkot Kivet Kylät Kyyrölän kunta Lahjoitusmaat Lahjoitusmaa museo Luonto Maatalous Maatilat Muolaalaisten repliikkejä Pakkorauha Rätinajo Savakot ja Äy... Sotatoimet Talvisodassa Sotatoimet Jatkosodassa Talvi- ja Jatkosota Tykistöleiri Paluu sisällysluetteloon klikkaamalla keltaista taustaa |
MUOLAA 1939 Sijainti Karjalan kannaksella, Viipurin läänissä ja Äyräpään kihlakunnassa Asukkaita 11 165 Pinta-ala 654,7 neliökilometriä Viljelysala n. 11.300 ha Kotiteollisuuskoulu Perkjärvellä Kansakouluja 24 Kyyrölän Kreikkalaiskatolinen kirkko ja seurakunta, jossa jäseniä 1880 Linturikkaudestaan ja kasvillisuudestaan kuuluisa Äyräpäänjärvi Kuusaan Hovi entisöitiin lahjoitusmaamuseoksi Kyyrölän saviteollisuus Voimakas maatalouspitäjä Tykistöleiri Perkjärven asemalla Pitäjän halki kulki sodan aikana puolustuslinja HISTORIA Muolaa, ennen Äyräpää ja Pyhäristi, on Karjalan vanhimpia kuntia. Aikakirjojen mukaan se on muodostettu eri pitäjäksi heti Pähkinäsaaren rauhanteon jälkeen 1323, jolloin Äyräpää mainitaan yhtenä Ruotsille kuuluvana kihlakuntana ja jo niinkin varhain kuin 1352 se mainittiin kuninkaallisten pitäjien luettelossa. Muolaan vanhasta historiasta kertovat melkoisen runsaat muinaislöydöt. Niitä on sekä kivi- että rautakaudelta. Yläkuusaan kylässä tehdyt vanhimmat kalmistolöydöt ovat n. 700-luvulta jälkeen Kristuksen. Rautakaudenaikaisia löytöjä on tehty lisäksi useita muista kylistä. Kaivauksia on jatkettu 2000-luvulla erityisesti Muolaan kirkonmäen lähiseudulla. Pitäjän alue on alkuaan ollut paljon suurempi kuin millaisena sen nyt, karjalan historian viimeisimpänä vuosikymmeninä tiesimme. Jo keskiajalla siitä erotettiin Uusikirkko ja Kivennapa ja myöhemmin Valkjärvi, Heinjoki ja Äyräpää. Uudenajan alussa on Äyräpään kihlakuntaan kuulunut Jääski, Muolaa, Hanttula (=Kivennapa), Uusikirkko ja Viipuri - laaja kihlakunta siis. Kerrotussa tiedossa on eräs ihmetyttävä kohta, nimittäin, että Jääski on aikaisemmin mainittu eri kihlakuntana. Historialliset lähteet kertovat, että Viipuri ja Jääski kuitenkin varsin pian erotettiin Äyräpään kihlakunnasta. Muolaa (Äyräpää) kuuluu niihin Kannaksen alueisiin, jotka jo historiamme varhaisimpina vuosisatoina saivat kokea "toisenverran kuin muu Suomi". Karjalankannas ja Muolaa on kautta aikojen ollut läpikulku aluetta. Muolaan kautta kulkee tärkeä Pietarin ja Viipurin välinen valtatie. Sotajoukot käyttivät useimmiten tätä reittiä ja samalla tuhosivat ja autioittivat maantien varren kyliä. Rajaselkkaukset, joista mainitaan tavantakaa, eivät suinkaan jättäneet varsinaistakaan Äyräpään aluetta koskemattomaksi. Niinpä tiedetään, että 1300-1500-luvuilla pitäjän alueella oli kymmeniä venäläisten hävittämiä "kiukaita" Myöhemmin seurasi lahjoitusmaakausi, ensin ruotsalaisten ja sitten venäläisten toimeenpanemana. V. 1606 annettiin Muolaan entinen kuninkaankartano läänitykseksi ruotsinmaalaiselle ratsumestari Lindeved Klaunpoika Hästeskolle. Kun sotien seurauksena pitäjä joutui Venäjän vallan alaisuuteen, seurasi venäläinen läänityskausi. Pitäjään perustettiin kaksi suurta lahjoitusmaata, Pällilä, joka annettiin 1710 venäläiselle eversti Grigorij Tshernysheville, ja Kuusaa, jonka omistajaksi venäläisen majesteetin käskyllä tuli kenraalimajuri Ivan Shuvalov. Oman värinsä antoi pitäjän kehitykselle Pällilän omistajan Tshernyshevin toimenpide hänen siirtäessään 1720-luvulla Parkkilaan, Kyyrölään ja kangaspellon kylissä omistamiinsa autiotaloihin parisensataa venäläistä maaorjaa, joiden jälkeläiset myöhemmin muodostivat Kyyrölän Venäläisen seurakunnan. Pysyäksemme vielä hetkisen Muolaan historiassa mainittakoon, että vapaussotamme aikana Muolaassakin jouduttiin käymään taisteluita. Venäjän Tsaarinvallan Suomeen kohdistama sorto ja ahdistelu tunnettiin hyvin Muolaassakin. Aktiivinen toiminta koko isänmaan vapauttamiseksi vieraan vallan ja sorron alaisuudesta sai täälläkin virikettä, kannatusta ja tukea. Tälläisen suunnana huomattavammista edustajista voidaan mainita kansakoulunopettaja Antti Sihvo, Aate Koukku sekä maanviljelijä, kansanedustaja K. K. Pykälä. Saksaan jääkäri koulutusta lähtivät saamaan mm. neljä Sihvon veljestä, Aarne, Jussi, Samuli ja Ilmari sekä Johannes Longi, Johannes Närvänen ja Joel Virolainen. Kotiin komennetut jääkärit uskoivat työskentelevänsä tsaarin armeijan ajamiseksi maasta. Tapahtumat muuttuivat yllättäin tammikuussa 1918, kun punakaartilaiset ryhtyivät kapinaan maan hallitusta vastaan. Ensin oli kaavailtu yhdessä ajettavan venäläisiä pois juuri itsenäistyneestä Suomesta. Harvalukuinen punakaarti koostui tehtaitten työläisistä, radanvarren tilapäistyöväestä ja sieltä täältä koostuvista käsityöläisistä. Rintaman muodostuessa, Muolaa jäi siitä hieman sivuun, mutta se kuitenkin katsottiin keskikannaksen sotatoimialueeksi. Rintamaolosuhteissa sodan aikana kaatui vain 8 valkoista ja 7 punaista muolaalaista, kun taas vastaavan asukasmäärän omaavan Kivennavan pitäjässä kaatuneiden määrä oli 59 henkilöä. (Lähde: Amatöörien sota 1/2006, Valtioneuvoston kanslia) SAVAKOT JA ÄYRÄMÖISET Äyrämöisillä tarkoitetaan Äyräpään kihlakunnan alkuperäisiä asukkaita, jotka olivat kihlakunnassa syntyneen luterilaisen väestön perillisiä ja joita on myös levittäytynyt 1600-luvulla ruotsalaisten hävittämille alueille, kuten Pyhäjärvelle, Sakkolaan ja Rautuun sekä Inkerin puolelle. Savakot ovat lännestä saapuneita uudisasukkaita, jotka nähtävästi jo Stolbovan rauhan, mutta myös isonvihan jälkeen asettuivat Äyräpään kihlakuntaan Muolaan, Kivennavan ja Heinjoen pitäjiin. Heillä oli lännestäpäin tulleena erilainen pukuparsi kuin seudun vanhemmilla asukkailla äyrämöisillä. Eroavuus näkyi erityisesti naisten vaatetuksessa, mutta äyrämöisiä pidettiin myös vanhoillisina ja savakkoja vastaavasti uutuuksiin taipuvaisina. Ihmisiä eroteltiin jompaan kumpaan ryhmään kuuluviksi puvun perusteella. Kaikkia niitä, jotka ryhtyivät käyttämään uudenaikaisempaa pukua, alettiin nimittää savakoiksi. Ryhmien välillä esiintyi jonkin verran ennakkoluuloja ja mutta avioliittoja esiintyi ristiin luterilaisten kesken. Vaatetus ja muoti eroavuudet hävisivät nopeasti 1900-luvun alkupuolella uudenajan myötä, jolloin muoti alkoi yhtenäistyä. Kaupasta alettiin ostaa teollistakangasta ja vaikutteita alkoi tulla Pietarin suunnalta. Naimisissa olevan Savakko naisen tunnisti lakista, mutta sen syrjäytti pian setka eli hiusverkko, jonka muoti toi Inkeristä. Muutos näkyi myös lauluperinteessä, jolloin kummatkin ryhmät alkoivat käyttää painettuja lauluarkkeja ja riimillinen perinne tuli yleiseksi laulamisen malliksi. LAHJOITUSMAAT Muolaassa oli viisi lahjoitusmaa kartanoa, joista suurimmat olivat Pällilä eli Muolaan rälssilahjoitusmaa, Kyyrölän lahjoitusmaa ja Kuusaan lahjoitusmaakartano. Pienempiä olivat Mälkölän lahjoitusmaakartano ja Ristiseppälän lahjoitusmaakartano. Pällilä Pällilään kuuluivat seuraavat kylät ja talot: Hanttula 1 2 3, Harvola 1 2 3 4 5 6 7, Hattula 1 2, Heikkilä 1 2 3, Heimola 1 2 3, Himala 1 2, Hotokka 1, Jaarila 1 2 3 4 5, Ilola 1 2 3 4 5, Jääskelä 1 2, Kallainen 1 2 3 4, Kannila 1, Karhula 1 2, Koiraala 14/15 n:o 1:stä 2 3 4, Kurkela 1, Kuusa 1 2, Kämärä 1, Lattula 1 2, Lavola 1, Leinola 1 2, Lehtokylä 1 2 3, Leirilä 1 2 3, Vähäpero 1, Mykyrilä 1 2 3, Norkkola 1, Oinala 1 2 3 4 5, Orola 1 2, Oravala 1, Pakela 1, Passila 1 2, Peikola 1 2 3 4, Peippola 1, Perkjärvi 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11, Pihkala 1 2 3, Punnus 1/11, Pällilä 1-5, 14/15 n:o 6 7 8 9, Pyykkölä 1, Retukylä 1-5, Sakkalila 1 2, Saavola 1 2, Selola 1 2, Soittola 1 2, Sokiala 1, Sormula 1-10, Taaperniemi 1 2 3, Telkkälä 1 2 3, Tervola 1 2 3, Turulila 1, Vesikkala 1, Vihola 1-5, kaikkiaan 76 83/120 vanhaa manttaalia. Pällilä oli suurin lahjoitusmaakartanoista. Vuonna 1710 tila lahjoitettiin venäläiselle eversti Grigori Tshernysheville, 1780 se siirtyi avioliiton kautta Golitsyn suvulle ja oli näiden hallussa vuoteen 1872 asti, jolloin Suomen valtio lunasti lahjoitusmaan. Päätila myytiin 1876 kenraalimajuri J. A. Bergenheimille, jonka jälkeen se siirtyi hänen pojalleen E. Bergheimille. Myöhemmin sitä omistivat Mikko Leinonen, varatuomarit V. Sarkanen ja V. Helme. Päärakennus oli rakennettu Hotokan saloilta tuoduista punahongista, rakennuksen kummallakin puolella olivat kaksikerroksiset huvilat, joiden kellareissa olivat ruokatavara aitat. Hovissa oli laaja kasvitarha, jättiläiskokoinen navetta ja suuri riihirakennus tien toisella puolella. Erikoisuutena tuulimylly, jonka kivijalka oli neljämetriä korkea. Kartanon välittömässä läheisyydessä olevaa maa-aluetta nimitettiin hovitilaksi (1850 Pällilä, Pihkala, Orola ja Jääskelä), lisäksi viljeltiin autiotiloja, joiden lukumäärä tämän kartanon alueella oli aina suuri. Omistaja harvoin oleili kartanolla, lähes aina ulkomailla, jolloin tilanhoitaja sai suhteellisen itsenäisesti hoitaa tilaa. Kuuluisin näistä tilanhoitajista oli Muolaan Volka, 1850 luvulla. Hän oli Venäläisen maaorjan poika, joka jo nuorena poikasena saapui rakennustöihin Pällilään. Volka (Vasilij Volkov) oli tyypillinen slaavilainen röyhkeä ja tarmokas voimaluonne. Volka oli edennyt Nazarovin suosituksesta tilanhoitajaksi. Hän ei säälinyt Lampuoteja mitenkään, vaan käytteli ruoskaansa ahkerasti valkoisen hevosensa selästä, olivatpa käskyt olleet miten epäoikeuden mukaisia tahansa. Hän harjoitti vääryyttä sekä alamaisiaan että isäntiään kohtaan. Talonpojat useita kertoja valittivat hänestä, aina kenraalikuvenöörille asti. Jossakin vaiheessa hän jäi kiinni vilpistä ja yllättäin erotettiin tehtävästään. Ainoa hyvä, mitä Volkasta tiedetään on, että hän ensimmäisenä harjoitti kylvöheinän viljelyä ja avusti ensimmäisen kansakoulun perustamisessa. Kyyrölä Kyyrölän lahjoitusmaan alueeseen kuuluivat seuraavat kylät: Kyyrölä 1 2, Parkkila 1, Suvenoja 1, Kangaspelto 1. Kyyrölän hovin asioita hoiteli iloinen ja hauskamies Nazarov. Hän edusti slaavilaista taipumusta leveään nautiskeluun, joka oli tyypillistä sen aikaiselle Venäjän ylimystölle. Hänellä oli kolme vaimoa tai oikeastaan naista, joille hän oli kullekkin rakentanut omat huvilat. Jos joku alustalaisista halusi mennä naimisiin, mutta raha puuttui; auttoi Nazarov mielellään. "Saapi, saapi, mutt`täytyy antaa morsiain yheks yöks". Hän perusti 1854 Kyyrölään viinatehtaan ja toimi tässäkin niin tarmokkaasti, että oli hukuttaa koko Kannaksen viinaan. Hän rakensi myös kokeilu mielessä uudenaikaisen raudansulatus tehtaan Yskjärven rannalle, jonka väitetään menestyneen hyvin. Hovin alaisuuteen kuuluivat venäläiskylät, joiden pellot olivat pienenpuoleisia. Maksut olivat pienempiä kuin muissa Muolaan kartanoissa. Kyyrölässä harjoitettiin kaupankäyntiä, kasvitarha viljelyä, kalastusta ja käsityöteollisuutta, erityisesti saviastia tuotanto oli kuuluisaa. Muurareita ja rakennustöihin erikostuneita oli suhteellisen paljon. Venäläis kylät elivät eristettyä elämää-naimiskauppoja ei syntynyt Suomalaisten kanssa. Vuonna 1803 rakennettin Kyyrölän ortodoksinen kirkko. Kylässä oli myös pappila, diakonin asunto, pitäjän makasiini, kestikievari, vankihuone, Kruunun jauhomakasiini ja kasarmi. Venäläiskylissä oli kasakoita, jotka vartioivat kruunun metsiä. Kasakat olivat helposti lahjottavissa muutamalla ruplalla. Kuusaan Hovi Kuusaan lahjoitusmaakartanoon kuuluivat seuraavat kylät: Kuusa 1-8, Määttälä 1 2, Muolaa 1, Oinola 1, Hotokka 1, Koprala 5/8 n:osta 2 4, Pölläkkälä 1-6. Hovi sijaitsee 11 km Äyräpään asemalta ja 55 km Viipurista. Alkujaan läänitettiin ruotsalaiselle Jaakko Henrik Hästeskolle, jonka jälkeen Klaus Åkenpoika Totille ja tämän vävyt amiraali Jaakko Båt ja asessori Juhana Ulfsparre perivät osuutensa tilasta. 1639 antoi Pietari Brahe vahvistuskirjan Kuusaan säterikartanoon Eversti Reinhold Wrangelille ja myöhemmin 1650-luvulla omistajana toimi Kenraalimajuri Gustaf Uls Sparre, joka myi sen 1664 Majuri Henrik Fechten Bergille, jonka suvulla se oli vielä 1706. Alueen jouduttua Venäjän hallintaan Pietari Suuri antoi sen 1710 lahjoitusmaaksi Eversti Grigorin Tshernysleville. 1726 se liitettiin Kreivitär Shuvalovan lahjoitusmaihin, jolloin siihen kuului 70 taloa Muolaasta ja 24 taloa Valkjärven puolelta. Myöhemmin sen omisti Natalia Golitsyn ja Kreivitär Katarina Shuvalov osan 12 taloa. Muolaan puolella olevista alueista myytiin 1801 valtioneuvos Bogajevskille ja Valkjärven puolella oleva osa 1821 Kauppaneuvos Blandoville. Suomen valtio osti vuonna 1879 lahjoitusmaasta 12 789 ha. Jäljelle jääneen päätilan omistajana oli 1880-luvulla Kenraalinrouva Aleksandra Doman Tovitsha ja hänen jälkeensä Koribut-Dashkevitsh, joka myi sen vuonna 1918 Matti Savolaiselle. Pinta-ala oli tällöin 994 ha, josta puutarhaa/puistoa 1 ha, peltoa 92 ha, luonnonniittyä 283 ha, metsää 604,6 ha ja joutomaata 13,4 ha. Äyräpään vesijättömaasta kuului siihen noin 50 ha. Puutarhassa kasvaa mm. 26 eri puulajia, mm tammia ja saarnia. Talouskeskukseen kuului mm. 2. kerroksinen päärakennus (10 huonetta) Ulkorakennuksista huomattavin oli 115 lehmän navetta. Vuodesta 1929 lähtien omistajana oli Matti Savolaisen poika Väinö Savolainen ja hänen puolisonsa Aina (o.s. Rantasalo) vuodesta 1930. Vuonna 1936 he myivät loputkin maa-alueet valtiolle asutustarkoituksiin. Pällilässä asioiden hoitajana toimi vouti, mutta Kuusaassa isäntänä toimi omistaja itse henkilökohtaisesti. Lampuotien kohtelu oli täällä huomattavasti inhimillisempää kuin Pällilässä. Kollegioneuvos Alex Masalinista tiedetään kerrottavan pelkkää hyvää. Masalin kuoli vuonna 1859. Masaliini oli syntyjään supisuomalainen mies, vaikka palvelikin Venäjän valtakuntaa huomattavassa asemassa. Alustalaisten mielestä hän oli keisarista seuraava. Hän ei ollut orjuuttava alaisiaan kohtaan, mutta vaati ulkonaista arvonantoa. Hattu täytyi ottaa pois päästä tervehdittäessä, vaikka herra ei olisikaan tervehtinyt. Masaliini rakennutti hoviin suuren pytingin ja pienet pytingit. Hän rakennutti myös hovin karjakartanon, jossa oli maitohuone. Masaliinin ansioiksi luetaan myös Äyräpään laskun loppuun saattaminen. Masaliinilta kartanon perivät hänen rouvansa ja kaksi tytärtään. Kartanon naiset olivat ystävällisiä Suomalaisia, erityisesti lapsia kohtaan. Rouva itse lääkitsi heitä, kun tytär oli heidät ensin "syynännyt". Juhannuksena kutsuttiin kyläiset hoviin "kokkoloil" ja jouluna piettiin yhteinen joulujuhla. Vaikka he olivat näin ystävällisiä, kerrotaan heidän olleen myös melkoisen vaativaisia robottitöistä, veroista ja kerrotaan häätöoikeuttakin käytetyn. Alexander Masalinin tyttären tytär oli kuuluisa Neuvostodiplomaatti Madame Kollontay (s.1872). Hän vietti varhaislapsuutensa Kuusaan hovissa ja on useille sivistyskielille käännetyssä muistelmateoksessaan kuvannut kartanon elämää. Isoisänsä hän kirjoitti olevan köyhistä oloista Savonlinnan ympäristöstä, joka rikastui tarmonsa ja taitavuutensa avulla puutavarakauppiaana Pietarissa ja osti Kuusaan kartanon. Hänen mukaansa kartanossa elettiin hienosti, mutta ei tarvinnut astua kuin vankan portin ulkopuolelle, niin voi havaita, että elämä oli kaikkea muuta kuin helppoa ja mukavaa. Rahvaan kova kohtalo sai hänet kirjoittamaan ensimmäiset sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta koskevat artikkelinsa. Mälkölä Mälkölän lahjoitusmaakartanoon kuuluivat Mälkölän kylän talot numerot 1-9. Mälkölässä oli torppareita viisi kappaletta, hevosta ei ollut yhdelläkään. Torpparit tekivät myös taksvärkkiä. Mälkölässä ei ollut 1/12 manttaalia suurempia taloja. Talon oli suoritettava "taksvärkkiä" vakan tilalta 35 jalkapäivää, 10 hevospäivää, 2 syltä halkoja ja rahaa 10 ruplaa. Työvälineet piti olla omia. "Ruuskoppi" oli ensin Muolaan Tuomarina, sitten hän osti "Venäi herralta" Mälkölän hovin. Ristiseppälä Ristiseppälän hovin alaisuuteen kuuluivat Paakkolan, Ristiseppelän, Rättölän ja Hevossaaren kylät. Hovin omisti Reinholt Ruotveltti, joka oli "kiroisa ukko". Hyvä luontoinen hän oli jos jaksoi hyvin palvella ja osasi olla mielin kielin. Olot olivat siedettävämmät kuin suuren läänin puolella. Mitään määrättyä vuokrasopimusta ei ollut, vaan veroja korotettiin sen mukaan kun talo vaurastui. Ristiseppälän kylässä olivat seudun parhaat viljelysmaat. Häätöoikeutta käytettiin häikäilemättömästi. Hätöset häädettiin keskellä talvea talostaan pieneen saunarakennukseen, koska herra halusi maat omistukseensa. Talon emäntä ei suostunut tähän, vaan lähti itse keisarille valittamaan kohtelusta. Ei tiedetä pääsikö emäntä keisarin puheille, mutta myöhemmin Viipurin hovioikeudesta tuli päätös, jonka jäsen Grotenfelt itse oli, jonka mukaan Hätöset karkotettiin koko lahjoitusmaa alueelta. Tämän jälkeen herra alkoi rakentaa uutta päärakennusta itselleen. Kartanossa pidettiin tämän tästä juhlia, joihin saapui hevoskuormittain Viipurilaista herrasväkeä. Asessorin aika juhlat pysyivät kohtuullisuudessa, nuoren herran otettua ohjakset käsiinsä, meno muuttui vallattomaksi. Maatilat 1932
KUUSAAN KYLÄ; Kuusaa, omistaja vuodesta 1918 Matti Savolainen. Pinta-ala 994 ha. (katso Kuusaan hovi)
TERVOLAN KYLÄ; Tervola, omistaja vuodesta 1930 Muolaan kunta. Pinta-ala 300 ha. Lahjoitusmaiden lunastus Lahjoitusmaiden lunastus muodostaa käännekohdan Itä-Suomen viljelyshistoriassa. Yleisen oikeustajunnan vaatimuksesta joutui lahjoitusmaiden lunastus päiväjärjestykseen jo vuoden 1863 valtiopäivillä. Hallitus antoi valtiosäädyille esityksen valtionlainasta, joilla lunastettaisiin Mikkelin ja Viipurin lahjoitusmaat. Lunastettavat maat oli palautettava takaisin perintöoikeudella sille väestön osalle, joka niitä viljeli ja jonka esi-isät olivat hallitusvallan yksipuolisen toimenpiteen kautta tämän perintöoikeutensa menettäneet. Valtiosäädyt pääosin hyväksyivät tämän esityksen ja osoittivat viinavero rahoista 200 000 markkaa vuosittain 10 vuoden kuluessa tähän tarkoitukseen. Lunastus ei kuitenkaan rauennut, vaan uusia esityksiä tehtiin 1867, 1877, 1882 ja 1885. Viimeiset lahjoitusmaat lunastettiin 1891. Talonpoikien ja kartanon omistajien välinen jännittynyt tilanne johtui vuoden 1826 asetuksesta, jonka mukaan talonpojat joutuivat oikeudettomaan asemaan. He eivät luovuttaneet omistusoikeuttaan Muolaan maihin kenellekkään, vaan vaativat perintökirjojaan määrätietoisesti. Kaukilan ja Rahkolan talolliset ostivat tilansa jo 1837. Muolaan pitäjän lahjoitusmaat lunastettiin seuraavassa järjestyksessä: Vuonna 1871 Mälkölä, 1871 Kuusaa, 1872 Pällilä, 1878 Kyyrölä, 1886 Ventelän lahjoitusmaakartano ja 1890 Ristiseppälä. Talonpojat saivat ostaa oman tilansa valtiolta halpakorkoisten lainojen turvin ja saivat perintökirjansa maihinsa. Tällöin talonpojat vapautuivat lopullisesti kartanon orjuutuksesta ja alkoivat vapaasti viljellä perintötilaansa. Lahjoitusmaa järjestelmä, kartanot, niiden lunastaminen ja edelleen siirtäminen alkuperäisille omistajilleen on varsin monimutkainen prosessi. Voidaan kuitenkin todeta että pohjoismainen oikeusjärjestelmä vei loppultakin pisimmän korren. Yksityiskohtaisempi selvitys lahjoitusmaista löytyy "Muolaa ja Äyräpää vv. 1870-1944" kirjasta. LAHJOITUSMAAMUSEO Kuusaan hovin maakaupasta jäljelle jääneen päätilan omistaja eversti Ludvig L. Koribut-Daskevits myi tilan vuonna 1918 maanviljelijä Matti Savolaiselle, jonka kuoltua tila siirtyi vuonna 1929 hänen pojalleen Väinö Savolaiselle. Vuonna 1936 Väinö Savolainen myi jäljellä olevan osan tilasta myllylaitosta ja pientä maa-aluetta lukuun ottamatta valtiolle asutustarkoituksiin. Tilan jouduttua asutushallitukselle siitä muodostettiin useita itsenäisiä pientiloja samalla kun siitä jaettiin lisämaata ympäristön pientiloille. Kauempana sijaitseva metsäalue myytiin Muolaan kunnalle. Äyräpään järven vesialue jäi valtiolle. Viimeisen lahjoitusmaahovin jakoa ja käyttöä suunniteltaessa heräsi ajatus, että lahjoitusmaa ajoista oli saatava säilymään jokin muisto. Viipurin läänin maanviljelysseura osti syksyllä 1936 valtiolta noin kahdeksan hehtaarin suuruisen alueen, johon kuului mm. hovin vanha puisto pää- ja sivurakennuksineen. Valtio myönsi apurahan ostohinnan suorittamiseksi sekä rakennusten korjaukseen, joka tapahtui yhteistyössä suunnittelua ja entistämistä valvovan Muinaistieteellisen toimikunnan kanssa. Hovin kauppoihin ei ollut kuulunut irtaimistoa. Museoesineiden keräystä sekä museon järjestämistä ja hoitoa varten valitun toimikunnan suunnitelman mukaisesti ja yhteistyössä Viipurilaisen osakunnan kanssa lähetettiin kesällä 1937 kuusi stipendiaattia kokoamaan esineitä entisiltä lahjoitusmaa-alueilta. Viipurilaisen osakunnan ylioppilaat kulkivat kaksittain touko-kesäkuussa Muolaassa, Heinjoella, Valkjärvellä, Pyhäjärvellä, Sakkolassa ja Raudussa. Kuusaan lahjoitusmaamuseotoimikunnan rahastonhoitajana oli koko toiminta-ajan Viipurilainen osakunnan edustaja Sulo Haltsonen. Kuusaan hovista oli tarkoitus tehdä todellinen maakunnallinen kotiseutumuseo, joka edustaa lahjoitusmaahistorian kaikkia puolia. Se kerää ja tallettaa etelä-karjalaista esineellistä ja henkistäkin kulttuuria, joka liittyy raskaisiin lahjoitusmaamuistoihin. Museosta koetetaan luoda mahdollisimman ehyt kokonaisuus, joka antaa edustavan, luonnollisen ja täydellisen kuvan kaikista lahjoitusmaapitäjistä. Tavoitteena oli saada aikaan samalla kertaa sekä herraskartano- että talonpoikaismuseo, jonka alueelle sijoitettavaan savupirttiin tulisi lahjoitusmaatalonpoikien elämää kuvaileva osasto. Kuvanveistäjä Albin Kaasinen kiersi vuonna 1938 etsimässä vanhaa karjalaistaloa, joka voitaisiin hankkia museolle. Seuraavana vuonna Hulda Kontturi löysi joitakin tarkoitukseen sopivia rakennuksia, mutta hänen ehdotuksiaan ei sotatilan vuoksi ole voitu toteuttaa. Esineet, joita oli museota varten saatu kootuksi, siirrettiin vuonna 1939 säilytyspaikoistaan Pyhäjärveltä ja Valkjärveltä museorakennukseen korjaus- ja entistämistöiden valmistuttua. Aleksander Masurovilta ostetut lahjoitusmaaelämään liittyvät maalaukset ja muotokuvat olivat taiteilija Oskar Niemen restauturoitavina Kansallismuseossa. Vänrikki Kyösti Anttila, joka oli innokkaasti osallistunut esinekeruuseen ja valokuvaukseen kertoi Kuusaan museon tilanteesta vuonna 1941 Suomen museoliitolle seuraavasti: "Päärakennus on hyvin säilynyt, vaikka se on nähnyt kaksi sotaa. Sivurakennukset ovat myöskin kunnossa. Kaikki kalusto on sen sijaan tykkänään hävinnyt. Puutarha on kärsinyt vahinkoja, sitä on kaivettu ja eräitä vanhoja puita on tuhoutunut. Viime kuun lopulla rakennukset on otettu tiettävästi sotilastarkoituksiin. Kun Kuusaan museo on tiettävästi ainoita lahjoitusmaa-ajalta säilyneitä hovien päärakennuksia, voimme iloiten todeta, että Kuusaan kaunis rakennus seisoo jälleen suomalaisella maaperällä." Kuusaan lahjoitusmaamuseota varten kerätyistä esineistä ovat Suomen kansallismuseon kokoelmissa säilyneet vain vuonna 1939 restauroitaviksi toimitetut ilmeisesti Sakkolan hovista peräisin olevat maalaukset. TALVI- JA JATKOSOTA Muolaan lukuisat järvet ja kannakset antavat luontaiset edellytykset puolustukselle. Päävastarinta-asema (Mannerheim linja) luotiinkin tälle alueelle. Varustuksia tehtiin myös siten, että tuhansia vapaaehtoisia eri puolilta Suomea tuli kesällä v.1939 rakentamaan hyökkäysvaunuesteitä ja muita varustuksia alueelle. Talvisodan sotatoimet tulivat Muolaan alueelle sodan neljäntenä päivänä. Rintama pysyi tässä pääasemassa 3.12.39-16.2.40, jolloin käytiin ankaraa puolustustaistelua. Rintaman murruttua Summassa, rautatien länsipuolella, jouduttiin täälläkin siirtymään taaempiin asemiin. Käytytyjen taistelujen aikana tuhoutui valtaosa pitäjän rakennuksista, mukaan luettuna Muolaan ja Kyyrölän kirkot. Syksyllä 1939 perustettiin Kyyrölässä Erillinen Pataljoona 4 (Er.P 4) komentajanaan majuri Kaarlo Pöyry, joka oli paikallisen suojeluskunnan aluepäällikkö. Henkilöstö muodostui miltei kokonaan Muolaan reserviläisistä. Pataljoona puolusti kotikunnaita Muolajärven-Yskjärven kannaksella. Pataljoonan vaiheista on julkaistu kirja "Muolaan-Kyyrölän miehet talvisodassa 1939-40 Erp 4:n riveissä". Muolaan miehiä oli tietysti monissa muissakin yksiköissä. Jatkosodassa Muolaa vapautettiin 23.-27.8.41 välisenä aikana. Hyökkäyskiilat tulivat Äyräpään kautta Kuusaaseen edeten viuhkamaisesti kohti vanhaa rajaa. Vuosina 1942,1943 ja 1944 kesäkuuhun saakka Muolaan alueella oli vain vähäistä ilmasotaa ja harvahkoa desanttitoimintaa. Venäläisten suurhyökkäyksen alettua 9.6.1944 sotatoimet saavuttivat Muolaan 15.6. ja viivytystaistelut kestivät 4-5 päivää pitäjän alueella. SOTATOIMET TALVISODASSA 30.11.1939 – 13.3.1940 Talvisotaa edeltävinä vuosina ylemmän sotilasjohdon toimesta oli laadittu suunnitelma mm. Karjalan Kannaksen puolustamiseksi mahdollisen hyökkäyksen sattuessa itärajan takaa. Suunnitelmiin kuului muun ohessa suojajoukkojen perustaminen ja ryhmittäminen raja-alueille. Ryhmien tehtävänä oli oli vihollisen viivyttäminen. Takarajana Länsi Kannaksella pääasema sekä Keski- ja Itä-Kannaksella Muolaanjärven – Yskjärven – Lipolan – Raudun – Taipaleen tasa, poikkeustapauksessa pääasema. Suojajoukot jakautuivat seuraavasti: Uudenkirkon ryhmä Muolaan ryhmä Lipolan ryhmä Raudun ryhmä Muolaan ryhmään kuuluivat seuraavat joukko-osastot: Polkupyöräpataljoona 3 (JP 3) Erillinen Pataljoona 4 (Er.P 4) Kaksi rajakomppaniaa 3. RajaK 4.RajaK Sekä ennen sotatoimien alkamista 30.11. ryhmää vahvennettiin Erillisellä pataljoonalla (Er.P 1) Patterilla (2/Er.Psto 4) Pioneerikomppanialla (4./PionP/11.D) Ryhmän komentajana oli everstiluutnantti A. Kääriäinen. Erillinen Pataljoona 4 oli perustettu miltei yksinomaan Muolaan pitäjän miehistä. Poikkeuksena oli 3.komppania, joka oli muodostettu Viipurissa. Pataljoonan komentajana oli majuri Kaarlo Pöyry, joka asui Kyyrölässä. Neuvostoliiton aloitettua sotatoimet aamulla 30.11.1939 Muolaan ryhmä vetäytyi Kivennavan pitäjään kuuluvalta Joutselkä – Vehmainen väliseltä alueelta sitkeää viivytystaistelua käyden saavuttaen Muolaan pitäjässä olleen tasan Muolaanjärvi – Parkkilanlampi – Yskjärvi - Kirkkojärvi – Punnusjärvi 3.12.1939. Pienen levon ja huoltotoimenpiteiden jälkeen Muolaan ryhmän joukko-osastot ja yksiköt alistettiin 11. Divisioonalle, joka ryhmitti ne puolustukseen seuraavasti: Linjalla Punnusjärvi – Kirkkojärvi kymenlaaksolaispataljoona JR 32 Kirkkojärvi – Yskjärvi Er.P 5 Yskjärvi – Muolaanjärvi Er.P 4 ja II/JR 31 Oinaalan alueella (Myöhemmin Er.P 2) Muolaanjärvi – Suursuo (Pitäjän raja) JR 14 Muolaan pitäjän alueella käytiin joulukuun aikana ajoittain ankaria ja verisiä puolustustaisteluja. suomalaiset joukot suorittavat 23.12. vastahyökkäyksen, mutta se ei tuottanut tulosta. Käytyjen taisteluiden aikana tuhoutui valtaosa pitäjän kylistä, mm sekä Muolaan evankelisluterilainen kirkko että Kyyrölän ortodoksinen kirkko muuttuivat raunioiksi. Joulukuun lopulla alkoi asemasota joka kesti helmikuun 11. päivään asti, jolloin venäläiset aloittivat voimakkaan hyökkäyksen koko Länsi- ja Keski-Kannaksella painopisteenä Muolaanjärven länsipuolella oleva Summan alue. Summan puolustuksen murruttua oli välttämätöntä vetäytyä myöskin Muolaanjärven itäpuolella olevilta järvikannaksilta. Viivytystaistelu alkoi 16.2.1940 iltapäivällä. Kaikki Muolaan jäljellä olleet kylät ja erilliset rakennukset poltettiin omien joukkojen toimesta. Viholliselle ei annettu mahdollisuutta käyttää niitä omiin tarkoituksiinsa. Sitkeistä viivytys- ja puolustustaisteluista huolimatta oli Muolaan pitäjän alue jätettävä helmikuun puoliväliin 1940 mennessä Neuvostoliiton joukoille. Kirjaluettelo: Talvisodan historia, osa 2 Talvisota minun näkökulmastani/Öhquist Kymenlaaksolaisrykmentin mukana talvisodassa Kersanttina Kannaksen kamppailussa/Vilho Pösö Patterin päällikkönä talvisodassa/Vilho Pösö Muolaan – Kyyrölän miehet Talvisodassa 1939 – 40 Er.P 4:n riveissä/Usano Talvisodan 1939 – 1940 4.Prikaati/O.K. Kyöstiö Talvisodan 1939 – 1940 Er.P 2/4. Prikaati/E/E Peräkylä Viisi sodan vuotta/Arvi Korhonen Kymen Kuriiri ss 52 – 57/Vuorenmaa SOTATOIMET MUOLAAN PITÄJÄN ALUEELLA JATKOSODASSA 23. – 27.8.1941 SEKÄ 17. – 20.6.1944 Suomalaisen karjalan armeijan hyökkäys alkoi 10.7.1941. Sen saavuttua Tuulosjoelle heinäkuun lopulla aloittivat suomalaiset joukot hyökkäyksen Karjalan Kannaksella. Heinäkuun viimeisenä päivänä aloitetulla operaatiolla murrettiin neuvostojoukkojen puolustus Itä-Kannaksella. Sortavala ja Käkisalmi vallattiin, vuoksi ylitettiin 18.8. ja Viipuri vallattiin 29.8.1941. Suomen sota 1941 – 45 osa 3 niminen kirja toimii perustana tätä kirjoitusta laadittaessa. MUOLAAN VALTAUS Ylipäälikön käskyn mukaisesti IV AK:n komentaja, kenraaliluutnantti Oesch antoi eversti Vihmalle 23.8. käskyn, että 12.D:n tuli kiireellisesti katkaista Viipurin ja Leningradin väliset, vihollisen hallussa olevat huoltotiet, nimittäin Kämärän kautta kulkeva rautatie sekä Huumolan ja Summan kautta rajalle johtava valtatie. Lisäksi tuli divisioonan saman käskyn mukaan, hankittuaan aluetilaa lähtökohdaksi hyökkäykselle II AK:n oikealla sivustalla kaakkoiseen suuntaan, ryhtyä etenemään Kaukjärven – Muolaanjärven kannakselle ja kohdistaa tiedustelu Uudenkirkon suuntaan. 12.D:n etenemistä täten sille määrättyyn suuntaan hidasti aluksi vihollisen tällä hetkellä Viipurista itään päin aloittama hyökkäys sen sitoessa lujiin torjuntataisteluihin huomattavan osan divisioonan voimista. Päivän 24.8. kuluessa aloitti kuitenkin JR 3 osillaan everstiluutnantti Savonjousen johdolla hyökkäyksen Kämärän asemaa kohti. Suomalaiset ehtivät iltaan mennessä vain Kämärän kylän ja aseman puoliväliin. II AK:n komentaja, kenraalimajuri Laatkainen antoi ylijohdon käskyn mukaan 18. D:lle 23.8. määräyksen jatkaa hyökkäystä välitavoitteena linja Muolaanjärvi – Sudenoja – Ala-Kuusa – Salmenkaidan puoliväli – Salmenkaidan suu. Yöllä 23. – 24.8. aloitti everstiluutnantti Haanterän komentaja JR 27, jota tukivat III/KTR 19, Rask.Psto 14 ja Rask.Psto 16, yli tunnin kestäneen tykistövalmistelun jälkeen hyökkäyksen Salmenkaidan rintamanosalla painopiste Peippolan suunnassa ja työntyi lujasti taistellen joen länsiosan yli. Tämän jälkeen se jatkoi osillaan Peippolan – Punnuksen tielle sekä vielä 24.8. kuluessa siitä edelleen Kirkkojärven pohjoispään tasalle. Siikniemen – Peippolan alueella vihollinen teki sitkeää vastarintaa, mutta iltapäivällä alkoivat siellä olevat joukot, I/JR 49 ja osia III/JR:stä, päästä Siikniemestä eteenpäin. Kapteeni Avelan johtama Er.rajaJP, joka 23.8. oli alistettu eversti Pajarin käytöön ja suunnattu JR 27:n etulinjan läpi Peippolaa kohti, murtautui useiden hyökkäysten jälkeen 24.8. illalla vihollisen asemiin Ala-Kuusan suunnassa jatkaakseen etenemistä tavoitteena Muolaan kirkonkylä. Ilveksen rintamanosalla jatkui everstiluutnantti Järvisen komentaman JR 49:n taistelu edelleen tiukkana. Punnuksen kylän suunnalla taas hyökkäys pysähtyi kylän lännenpuoliseen maastoon, ja eteneminen rajoitettiin siellä toistaiseksi linjalle Punnusjärvi – Salmenkaidan suu, sillä armeijan ylijohto suunnitteli paraikaa Itä-Kannaksen voimaryhmien uutta järjestelyä. HYÖKKÄYSTOIMINTAA SUMMAN - KYYRÖLÄN – MUOLAAN – PUNNUKSEN SUUNNASSA 25. – 26.8. Samalla kun IV AK:n osien hyökkäys Kämäräjärven seudulta länteen alkoi nyt kehittyä Viipurin seudulla olevan vihollisen voimaryhmän saarrottamiseen, valmistui 12.D samalta alueelta, liittyen II AK:n hyökkäykseen, etenemään sille määrättyjen päämäärien saavuttamiseksi. IV AK:n johdon antaman käskyn mukaan divisioona jatkoi 25.8. hyökkäystä osilla voimia Kämärän aseman suuntaan ensi tehtävänä vihollisen selustayhteyksien katkaiseminen. Tällöin valtasi JrR3 osillaan Kämärän aseman 25.8. illalla. Tämän jälkeen toiminta jatkui Kämärästä käsin Summan ja Leipäsuon suuntiin tuloksella, että majuri Sotisaaren johtaman JR 47 löi siellä 26.8. osilla voimiaan Majakylässä ja Kaskelassa olevat vihollisjoukot. Kev.JR 4, joka matkalla Leipäsuota kohden oli Ylä-Hotakan – Kattilaojan maastossa kohdannut varustetuissa asemissa olevan vahvan vihollisen, joutui kiivaisiin taisteluihin. Jatkaessaan seuraavana päivänä taisteluaan rykmentin pyrki saartamaan Ylä- Hotakkaa puolustavat vihollisvoimat katkaisemalla niiden Muolaanjärven länsipuolelle johtavat yhteydet Kattilaojan suunnalla, mutta vihollisen lujan vastarinnan vuoksi ei toivottua tulosta vielä 26.8. saavutettu. Kun Kev.JR 4 kevyeksi järjestettynä joukkona oli suunnitelman mukaan käytettävä hyökkäykseen IV AK:n eteläisempiin tavoitteisiin, annettiin 12.D:aan liitetylle everstiluutnantti Sauren komentamelle JR 46:lle käsky vapauttaa se taistelusta ja vallata Hotakan seudun maasto. JR 46 siirtyi Ylä-Hotakan – Aulusjärven maastoon, ja majuri A. Sundbladin johtamana I/JR 46 ryhtyi illalla 26.8. etenemään Ylä- ja Ala-Hotakan edustalla asemissa olevaa vihollista vastaan samalla alkaen vapauttaa Kev.JR 4:n voimia taistelusta. II AK:n johto antoi 25.8. päivällä 18D:lle käskyn jatkaa hyökkäystä avatakseen pääetenemissuunnassa Kyyrölän ja Muolaan kannakset. Ennen käskettyjen suuntaviivojen puitteissa oli eversti Pajari kuitenkin jo ehtinyt ryhtyä tätä tehtävää täyttämään. 18D:n uloimmalla oikealla siivellä Ilveksen alueella jatkoi JR 49 taistelua päämääränä eteneminen Muolaanjärven – Äyräpäänjärven kannakselle. Taisteluun osallistuivat tällä taholla II/JR 49, jota johti kapteeni Pylvänäinen, sekä III/JR 49 majuri Varkon johdolla. Vastassa oli oli aktiivisesti esiintyvä vahva vihollinen, joka kaiken lisäksi 25.8. ryhtyi lounaasta Ylä-hotakasta käsin yhden pataljoonan voimin vastahyökkäyseen rykmentin selustaan ja sivustaan. Tällä pataljoonalla oli tehtävänä, liittyen venäläisen divisioonan suureen vastahyökkäykseen, heittää suomalaiset Heikurilan – Ristiseppälän suunnassa Vuoksen taakse. Hyökkäys kuitenkin torjuttiin ankarassa käsikranaatein, pistimin ja puukoinkin käydyssä yötaistelussa. Ilveksessä olevia vihollisasemia ei vielä 26.8. saatu murretuksi. Taisteluun osallistui myös I/KTR 19 suorittaen sekä päivällä että yöllä kiivaita ammuntoja. Ylä-Kuusaassa kävi vahvennettu I/JR 49, komentajana kapteeni Vahla, sitkeää taistelua varustetuissa asemissa olevaa vihollista vastaan päämääränä Sudenojan saavuttaminen ja sieltä hyökkäyksen suorittaminen Ilveksessä toimivan vihollisen selustaan. Majuri Boismanin Kev.Os. 7:n saavuttua paikalle murrettiin 26.8. vihollisen vastus everstiluutnantti järvisen johtamassa lujassa taistelussa, ja sen voimat työnnettiin Metsäkylässä ja Sudenojassa käytyjen taisteluiden jälkeen etelään. Tämän jälkeen I/JR 49 valtasi iltayöstä Kangaspellon, niin että Ilveksessä oleva vihollinen joutui idästä päin saarretuksi. Kev.Os. 7 eteni Sudenojan valtauksen jälkeen taistellen Oinalan kylän kautta Muolaanjärven kaakkoispäässä olevan Lavolan kylän maastoon. Er.RajaJP hyökkäsi Ala-Kuusasta 25.8. nopeasti Muolaan kirkonkylää kohti ja otti aamulla haltuunsa tämän asumuksiltaan täysin tuhotun kyläalueen. Päivän kuluessa pataljoona valtasi koko Yskjärven – Kirkkojärven kannaksen näiden järvien eteläpään tasalle saakka. Eversti Ekmanin komentama JR 6, joka Enson – Jääsken valtauksen jälkeen oli 24.8. saapunut myös Vuoksen eteläpuolelle mukanaan II/KTR 19, aloitti Kuusan maastosta hyökkäyksen Yskjärven pohjoispäätä kohden. Tällöin kapteeni M.E. Kangasvaaran johtama III/JR 6 valtasi 26.8. aamulla Kyyrölän tuhotun kirkonkylän I/JR 6:n hyökätessä oikealla ja varmistaessa pohjoiseen kapteeni Hj. Westergrenin komentamana. Hyökkäys jatkui päivän kuluessa Parkkilan kylän edustalle, jonne vihollinen oli asettunut edullisiin puolustusasemiin. Muolaan kannakselle nyt saapunut majuri Turkan komentama III/JR 27 eteni Yskjärven – Vuotjärven kannakselle, jossa joutui taisteluihin Harvolan ja Väärämäen maastoissa. Samanaikaisesti hyökkäsi Er.RajaJP Vuotjärven – Kirkkojärven kannakselle ja saavutti Karhulan kylän. Punnuksen kannaksella jatkoi JR 27 osillaan 25. – 26.8. alueen puhdistamista vihollisista ja 18.D:n vasemman sivustan varmistamista Pasurinkankaan suuntaan. Majuri Toppolan komentama I/JR 27 miehitti Telkkälän kyläalueet, hyökkäsi Kirkkojärven itäpuolitse sen eteläpään tasalle sekä valloitti Er.RajaJP:n tukemana keskiyöhön mennessä Lehtokylän. Tykistön tulitoimintaa ei mainittavasti ollut, vaan patteristojen päähuolena oli pysyminen nopeasti etenevän jalkaväen jäljessä. Muolaa vallattiin, hyökkäys jatkui läpi Kivennavan ja vanha valtakunnanraja saavutettiin 2.9.1941. Vuosina 1942, 1943 ja 1944 kesäkuuhun saakka Muolaan alueella oli vain vähäistä ilmasotaa ja harvahkoa desantti toimintaa. NEUVOSTOLIITON SUURHYÖKKÄYS KARJALAN KANNAKSELLA. MUOLAAN PITÄJÄ MENETETTIIN JÄLLEEN. Neuvostojohto keskitti Valkeasaareen suunnalla vahvan voimaryhmän (24 jvdiv, 4 psprik, 8 psvrykm, 8 rynnäkkötykkirykm, runsaasti ilmavoimien osastoja ja paljon ylijohdon joukkoja). Suurhyökkäys alkoi 9.6.1944 suurella tulivalmistelulla ja eteni kymmenen kilometriä päivässä 18 kilometrin leveydellä kohti Viipuria. Muolaan siviiliväestö sai evakointikäskyn 12.6.44 ja pois siirtyminen tapahtui paniikkitunnelmissa. "Kiireinen" evakointi johtui siitä, että vasta tuona päivänä Suomen viranomaiset uskoivat toden olevan kysymyksessä. Seuraavan päivän puoliväliin mennessä hyökkääjä mursi suomalaisten puolustuksen. Länsi-Kannaksen joukot saivat käskyn vetäytyä VT-asemaan. (Vammelsuu - Taipale). Hyökkäys VT-asemaa vastaan alkoi 14.6. Suomalaiset yrittävät vastaiskua, mutta joutuivat luopumaan asemistaan. Seuraavana päivänä ylipäällikkö antoi Kannaksen joukoille käskyn siirtyä viivytykseen tarkoituksena saada joukot taistelukykyisinä Viipurin tasalle VKT-asemaan. (Viipuri – Kuparsaari – Taipale). PÄÄPIIRTEET SOTATOIMISTA MUOLAAN PITÄJÄN ALUEELLA Kun IV AK:n johto (kenrl Laatikainen) oli 16.6. päättänyt siirtää Ps.D:n reservikseen, se antoi nyt aamuyöllä 3.D:n johdolle (kenrm Pajari) käskyn ottaa haltuunsa Muolaanjärven – Suulajärven kannaksella oleva sulkulinjan varmistuksen vapauttaakseen siellä olevat Ps.D:n voimat. Samalla se kiirehti tämän tehtävän täyttämistä ja viivytysjoukkojen vetäytymistä, sillä tilanne Suulajärven länsipuolella oli alkanut kehittyä uhkaavaksi. Kenraalimajuri Pajari antoi saamansa käskyn johdosta oikealla siivellä viivyttävälle JR 48:lle määräyksen irrottaa toisen pataljoonistaan Suulajärven pohjoismaastoon ja JR 11:lle käskyn siirtää Väärämäkeen saapuneet I/JR 11:n Muolaanjärven eteläpään maastoon. Kun Pamppalan tasalle suunnitellusta viivytyksestä oli nyt samalla lupa luopua, eversti Forsberg määräsi aamulla II/JR 48:n jatkamaan marssia Suulajärven pohjoispäähän, jossa sen tuli vapauttaa varmistuksessa ennestään olevat voimat, sulkea länteen johtavat tiet ja pitää maasto, kunnes rykmentin muut osat sivuuttaneet Rietsuon pohjoisenpuoleisen tienhaaraan sekä sen jälkeen vetäytyä Kyyrölään. I/JR 11:n taas ollessa Parkkilassa matkalla määräpaikkaansa se sai kenraalimajuri Pajarilta käskyn suojata Perkjärven asemakylän tiensuunnalla divisioonan läntistä sivustaa siihen saakka, kun JR 48:n pääosat ovat sivuuttaneet Parkkilan tienhaaran, minkä jälkeen pataljoonan tuli vetäytyä Oinalan kautta Sudenojaan. II/48 marssi saamansa käskyn mukaan Suulajärven lentokentän maastoon, jonne Er.P 13 ja Ps.D:n osat suomalaisten vetäydyttyä Maisniemen linjalta olivat asettuneet puolustukseen. Se otti vastaan asemat ja mainitut joukot siirtyivät kello 14 seudussa taakse. Er.P 13 marssi kuitenkin ensin Muolaanjärven eteläpään maastoon, sillä siellä ollut JP 3 oli pääosin jo kello 10 jälkeen siirtynyt määräpaikkaansa Oinalaan. Kun I/JR 11 saapui Muolaanjärven eteläpäähän, aloitti Er.P 13 samalla kello 16.20 siirtymisen Olkkolan kautta Sudenojaan palatakseen 3. D:n yhteyteen. Ensimmäiselle viivytyslinjalle jääneet pataljoonat I/JR 48 ja II/JR 11 alkoivat kello 6 jälkeen valmistautua irrottautumiseen ja kello 8 ne olivat kokonaan irti. Kello 11 seuduissa olivat divisioonan viimeiset viivyttävät osat linjalla Mustaniemi – Vuotjärvi – Karhula ja vetäytyminen jatkui. Oikealla viivyttävän I/JR 48:n tuli tämän jälkeen kuitenkin pysähtyä osillaan vielä viivytykseen Ilolan tasalle sovittautuen yhteistoimintaan sulkulinjalla Suulajärven pohjoispuolella olevien voimien kanssa. I/JR 48:n pääosat vetäytyivät Rietsuon tienhaaran kautta JR 53:n reserviksi. II/JR 11 vetäytyi saamansa tehtävän mukaan linjalle Väärämäki – Vuotjärvi – Karhula. Divisioonan komentajan käskyn mukaan oli Väärämäki pidettävä, kunnes JR 48:n joukot ovat sivuuttaneet Rietsuon pohjoispuolisen tienhaaran. Kun I/JR 48 oli pääosin vetäytynyt Rietsuon tienhaaran ohi, lähti II/JR 48 klo 14.30 seudussa Suulajärven pohjoispuolelta ja vetäytyi klo 17 mennessä Kyyrölän maastoon, jossa alistettiin tilapäisesti JR 53 :n komentajalle, everstiluutnantti Ravialle. JR 48 :n pääosien täten vetäytyessä taakse ja sivuutettuaan Parkkilan tienhaaran, irrotettiin I/JR 11 Muolaanjärven eteläpäästä klo 16.30. Eräiden Lin.P 4:n ja 5:n osien jäädessä viivyttämään pataljoona marssi Sudenojaan, jonne leiriytyi illalla JR 53:n komentajalle tilapäisesti alistettuna. Päivällä joutuivat taas II/JR 11:n osat irrottautumaan vihollisen painostamana Väärämäestä ja siirtyivät osin Muolaan kannaksen eteläpäähän varmistaakseen ja osin rykmenttinsä reserviksi. 2. D:n rintamalta Ahijärven suunnalta vapautunut III/JR 11 marssi Yskjärven – Kirkkojärven kannakselle pääasemaan linjalle Pällilä – Muolaan kirkko. Iltaan 17.6. mennessä olivat kaikki 3.D:n joukot vetäytyneet viivytysalueelta taakse ja divisioona järjestäytynyt lohkolleen suurelle järvilinjalle Muolaanjärven – Yskjärven – Kirkkojärven kannaksille puolustukseen edellisenä iltana annetun käskyn mukaisesti. Puolustuksen tukena oli JR 53:lla Tykistöryhmä Kallio, johon kuuluivat II/KTR 8 ja Kev.Psto 16 sekä JR 11:llä Tykistöryhmä Hallonblad, johon kuuluivat II ja III/KTR 16. Muolaanjärven länsipuolella olevat III/JR 53 oli aamupäivällä alistettu 4. D:n komentajalle (kenrm Autti). Klo 21.30 seudulla saivat JR 53:n joukot ensi kosketuksen lähestyviin venäläisiin Oinalan ja Olkkolan suunnilla. Suurin painostus oli Perkjärven suunnalla. Aamuyöllä 18. 6. joukot irtaantuivat järvi kannakselta. Yöllä 18. – 19.6. tapahtui sekaannusta Os Vuokon (JR 11) etulinjan osissa (kartta 18), Muolaanjärven ja Muolaanlammen alueella. Eräät yksiköt jättivät asemansa ja näin ollen vihollinen suoritti sisäänmurron. Vihollisen eteneminen saatiin rajoitetuksi 3 km taaempana Ilveksen kylän tasalla. Viivytystaistelu jatkui VKT-aseman suuntaan. Muolaan pitäjä oli menetetty jälleen. Kirjaluettelo: Suomi Sodassa Tiede ja Ase 27/1969 Suomen Sota 1941 – 45, osat 3 ja 7 2.D:n JvRykm 49 sodassa vv 1941-44 Rajalta toiselle ja takaisin/Einari Närhisalo Viisi sodan vuotta / Arvi Korhonen, kuvateos LUONTO Muolaan pitäjä on varsin vaihtelevaa seutua. Pitäjän alueella on useita aavoja järviä. Niistä mainittakoon Muolajärvi, josta vedet pienen Muolaalammen kautta tyhjentyvät Äyräpääjärveen, mikä on kuuluisa linturikkaudestaan. Viimeksi mainittu järvi on oikeastaan kaksiosainen. Vain kapea Sikniemensalmi yhdistää kyseiset puoliskot toisiinsa. Muista järvistä mainittakoon Kirkkojärvi, Punnusjärvi, Vuotjärvi, Suulajärvi ja Perkoisenjärvi. Kuten edellä olevista maininnoista saattaa huomata, Pitäjän luonnolle juuri vesistöt antavat erikoisen viehätyksensä luoden samalla runsaasti vaihtelevuutta. Mutta myöskin muita tekijöitä vaihtelevuuden lisääjinä täytyy mainita, toisia - kuten esimerkiksi laajat autiot hiekkakankaat - ikävän yksitoikkoisina, toisia - kuten moreeniselänteet ja harjujonot - piristävän vaihtelun tuojina. Suurin osa Muolaasta kuuluu alanteeseen, joka yhdistää Laatokan Suomenlahteen ja joka jääkauden aikana oli kauan meren peitossa. Kaikkein alavimmat maat sijaitsevat pitäjän pohjoisosassa. Myöskin pitäjän keskiosa on varsin alavaa, joka sekin vain harvoin kohoaa enempää kuin 20-30 metriä merenpinnan yläpuolelle. Muolaan kasvillisuus on erittäin vaihtelevaa. Toisaalla, kuten laajoilla hiekkakankailla, erittäin karuja ja taas toisaalla, kuten jokilaaksoissa ja järvien rantamilla, erittäin vaihtelevia ja reheviä. Lähdeturpeen verhoamilla kosteilla rinteillä viihtyvät jalommatkin lehtipuut, kuten lehmus, jalava, vaahtera ja omenapuu. Kasviharvinaisuuksiakin on, vaikkei kovin runsaasti. Niistä mainittakoon sammakon kilpukka, vesisaha, ahojen kylmäkukka Kyyrölässä, keltakynsinö, monisädetyräkki, ojatädyke ja Pohjannukki. ASUTUS Pitäjän alueen asutus oli luonnon säätelemänä varsin hajallista. Laajojen hiekkakankaiden ja suurien suoaluiden ansiosta oli peninkulmien laajuisia alueita, joissa ei ollut asutusta lainkaan. Pitäjän itä- ja keskiosat olivat tiheämmin asutut ja parhaiten viljellyt. Pölläkkälän teollisuuslaitokset vetivät ympärilleen varsin tiheän ja runsaslukuisen asutuksen. Kirkko-, Punnus-, ja Yskjärvien ympärillä sijaitsevat laajimmat viljelmät, samoin Äyräpäänjärven ja siitä lähtevän Äyräpäänjoen rannoilla, jonka varsilla on laajoja vesijättömaita. KYLÄT Ala-Kuusa Hanttula Harvola Hattula Himala Hotakka Ilola Jaarila Kallanen Kangaspelto Kannila Karhula Keskikylä Koirala Kyyrölä \l "Lavola" Leipäsuo Lehtokylä Moiniemi Muolaankylä Myhkyrilä Määttälä Oinala Orovalo Parkkila Peikola Perkjärvi Perkjärvi as. Punnus Pällilä Retukylä Sakkalila Soittola Sokiala Sormula Sudeonoja Taaperniemi Telkkelä Tervola Vesikkala Vihola Ylä-Kuusa Kyyrölän kunta Kyyrölä oli alkujaan itsenäinen kunta Muolaan pitäjän sisällä, mutta se yhdistettiin hallinnollisella määräyksellä 1934 Muolaaseen. Yhdistämisen käytännön toteutuksen suorittivat Muolaan kunnan virka- ja luottamusmiehet valtiovallan antamien ukaasien mukaisesti. Kyyrölän kunta oli perustettu 1890 ja siihen kuuluivat Parkkilan, Kyyrölän, Sudenojan ja Kangaspellon -kylät. Kaikki neljä kylää Pietarintien varrella olivat venäläismallisia ja niiden asukkaat slaavilaisia. Uskonnoltaan he olivat kreikkalaiskatolisia ja ortodoksinen pääkirkko sijaitsi Kyyrölässä sekä pienempi sivukirkko Kangaspellossa. Asukasmäärä oli 1939 hieman vajaa 2 000 henkeä. Kyyrölä oli kuuluisa saviastioistaan ja pääelinkeino olikin käsityöläisyys. Vaurain neljästä kylästä oli itse pääkylä eli Kyyrölä, joka oli vankasti rakennettu ja erityisen siisti. Sireenien kerrotaan kukkineen ja tuoksuneen erityisesti siellä. Ihmiset olivat iloisia, ystävällisiä ja tuntuivat viihtyvän hyvin suomalaisten keskuudessa. Rakennukset olivat Pietarintien varrella, pääty tielle päin ja niiden ikkunalaudat olivat koristeltuja. MAATALOUS Lahjoitusmaakurjuuden ja monien muiden syiden johdosta Muolaan alueen maa- ja karjatalous kulkivat varsin kaun lapsenkengissään. Mutta Suomen itsenäistyttyä alkoi sielläkin kuumeinen työ tilojen kunnostamiseksi ja karjanhoidon parantamiseksi. Tulokset saatiin nähdä varsin pian. Kun karjala pakkoluovutettiin, voi sanoa, että Muolaan maa- ja karjatalous olivat saavuttaneet erittäin kunnioitettavan tason, kiitos Muolaalaisten maanviljelijöiden sitkeyden ja vakaan yrittämisentahdon. Muista elinkeinoista mainittakoon kalastus, jota erityisesti Ilolan kyläläiset harjoittivat. Se oli joskus varsin tuottoisaakin ja erityisesti Suulajärvi tuli tunnetuksi kalarikkaudestaan. RÄTINAJO Maatalouselinkeinon takkuillessa lahjoitusmaa kurjuudesta johtuen, kehittelivät Muolaalaiset talonpojat erilaisia sivuelinkeinoja. Toiminnan halu ja yrittelijäisyys, joka ei voinut vapaasti purkautua omalla kotitilalla, etsiytyi pakostakin laajemmalle alueelle. Muolaalaiset talonpojat olivat maankuuluja mm. rätinajosta. Kun Pietarin kaupunki syntyi Nevajoen suulle Suomenlahden pohjukkaan, aiheutti tämä vilkkaan tavaran vaihdon kaupungin ja maaseuden välille. Suurkaupunki oli lähes loputon markkinapaikka maatalous tuotteille. Muolaasta oli vain neljän päivän matka hevosella Pietariin. Pietari oli tullut tutuksi talonpojille senkin vuoksi että he joutuivat kyyditsemään venäläistä vallasväkeä ja heidän tavaroitaan säännöllisesti lahjoitusmaakartanoista Pietariin ja takaisin. Kuljetus toimintaa oli aina siihen saakka kunnes Pietarin rata valmistui 1870-luvulla. Jokainen jolla oli vähäisessäkin määrin kauppamiehen tajua, ymmärsi että Pietarin edullisella hintatasolla hankittu tavara voitiin edelleen myydä hyvällä hinnalla eteenpäin ja ottaa välistä sievoiset voitot. Maito ja muu pilaantuva tavara pyrittiin kuljettamaan nopeammin kuin neljässä vuorokaudessa. Kuljetuksia suoritettiin yöllä ja kuljetusten aikana yövyttiin vakituisissa matkalaistaloissa, Venäjän puolella näitä kutsuttiin "hartsoonaksi". Kivennavan Jäppilässä oli hevosmiehen lunastettava erityinen paperi 8 kopeekalla, jonka avulla selvittiin tullitarkastuksesta. Tullimiehet eivät useinkaan tyytyneet tarkastamaan pelkää paperia, vaan pistelivät kuormaa erityisellä rautaisella piikillä, jottei kuormassa olisi piilotettuna mitään laitonta tavaraa. Tavallisesti Pietariin vietiin heiniä, olkia, perunoita, marjoja, kaloja, rapuja, parkkia, maitoa, voita, lintuja, varpaluutia, halkoja, ja "rekilöitäkin". Maidon kuljetuksissa käytettiin parivaljakoita ja hyviä hevosia, koska illalla lähdettiin matkalle piti aamulla olla jo Pietarissa, Kivennavalla vaihdettiin hevosia. Kaloja, haukia, mateita, kuhia, rapuja ymv. vietiin elävinä kaupunkiin. Ostajat saapuivat kaupungin laidalle näistä kauppaa tekemään. Varpaluutia vietiin 2 000 kappaleen kuormissa melkein joka toinen viikko. Pietarissa käytiin myös "laskiaisajossa", kaupunkiin saapui monituhat päinen joukko ajomiehiä hyvän ja hauskan ansion toivossa. Pietarista ostettiin mm. jauhoja, ryynejä, viljaa jyvinä, sianlihaa, porsliinia, sepän tavaroita, terästä, viiloja, makeisia ym. Sokeria ja tupakkaa sai tuoda laillisesti kumpaistakin 2 naulaa. Ylimääräinen tavara oli tuotava "sallattei" mustanpörssin tyyliin. Alkoholipitoisia juomia sai tuoda rajoitetun määrän. Tästä Muolaan ja Pietarin välisestä kaupasta kehittyi paljon laajempaakin ja omalaatuisempaakin toimintaa. Muolaan miesten kauppamatkat uloittuivat pisimmillään aina 200 kilometriä Moskovan taakse ja Suomen suunnalla Pohjanmaalle, Läntiseen Suomeen sekä Kajaaniin saakka. Toiminta ei ollut vähäistä ja vaati erityistä taitavuutta mieheltä sen aikaisilla hevos kulkuvälineillä. Venäläiset pitivät Muolaalaisia luetettavampina kumppaneina kuin omia maanmiehiään, mutta vastaavasti Suomessa ruotsinkielisellä alueella karjalaisiin kauppamiehiin suhtauduttiin ynseästi. Tämäntapaista kaupankäyntiä oli monenlaista, mutta Suomessa tunnetuinta oli rätinajo. Rätinajoa harrastivat ainoastaan Muolaan ja Valkjärven, sekä jonkin verran Hiitolan miehet. Muolaan suuresta läänistä melkein jokainen teki tälläisiä matkoja, mutta Äyräpään puolelta ei juuri kukaan. Rätin vaihdossa tarvittavat välineet ostettiin Pietarista: kampoja, veitsiä, lautasia, taltrikkoloi, saippuaa, neuloja, nappeja, naskaleja, luskoj, sormuksia, kohvkuppiloi, kauruskoi, tuppiloi, räänikköi, tipitääriä, sikuria ja tärpättiä. Tavaraa sai edullisesti Venäjän puolelta. "Päiväshä nää ost, mitä rättimies tarvits". Kyyrölästä ostettiin lisäksi saviastioita kuten pottiloi ja vatiloi, jotka asetettiin kuormaan heinien väliin. Muut tavarat järjestettiin kirstuun jossa oli lukko. Kuorman peitoksi pantiin hursti. Matkalle lähdettiin suurella joukolla, joka hajaantui matkan varrella omille teilleen. Matkan alkupuolella levähdettiin tietyissä paikoissa "syöttötaloissa". Tälläisiä paikkoja oli lähellä Viipuria mm. Määttäänoja ja Lappeenrannassa Palosilta. Kaupankäyntiin ryhdyttiin 200 kilometrin ajomatkan jälkeen. Paitsi rättejä, vaihdettiin myös turkkeja. Rätit myytiin edelleen Suomessa ja Venäjällä eri vapriikkeihin. Rättimies ansaitsi kuormastaan kokonaisen sata markkaa. Se ei ollut kovin paljon mutta toiminta oli kuitenkin kannattavaa ja siitä sai hieman lisäansiota kun muitakaan vaihtoehtoja ei ollut tarjolla. Tämän toiminnan yhteydessä Muolaalainen talonpoika oppi tuntemaan maailmaa vähän laajemmin kuin talonpoika keskimäärin Suomessa ja samalla saatiin ripaus maailmanmiehen mainetta Pietarista. TYKISTÖLEIRI Perkjärven tykistöleiri sijaitsi Kaukjärvellä, länteen Perkjärven asemalta, josta leirin purkauslaiturille johti kuuden kilometrin pituinen pistoraide. Leiri oli 50 neliökilometrin laajuinen tasainen hiekkakangas, mutta alueeseen kuului myös vetisiä soita. Vuonna 1913 oli pakkolunastettu 4600 ha metsämaata, josta oli kruunun puistoa 2 999 ha. Leirin nimi oli silloin "Nikolajevskin tykistön ampuma-alue" ja Venäjän Suomessa oleva tykistö käytti sitä varsin ahkerasti. Vapaussodan jälkeen siellä aloitettiin Suomen tykkimiesten koulutus. Leirin tositoiminta alkoi kuitenkin 1920, jolloin tykistön tarkastajaksi nimitettiin kenraali Vilho Petter Nenonen. Kenttätykistö käsitti aluksi viisi rykmenttiä KTR 1, KTR 2, KTR 3, JTR ja RTR. Alueen kunnioitusta herättävin rakennus oli Mustakorven hovi, jossa kenraali Nenonen piti esikuntaansa. Siellä tutkittiin, suunniteltiin ja luotiin uutta. Vuonna 1924 kenraali Nenonen esitti suuressa puhuttelussaan upseerikunnalle mullistavia uudistuksia ampumamenetelmiin, viestintään, patteristoon ja kokoonpanoon ym. Perustettiin mittauspatteristo, otettiin käyttöön etäisyyden mittari, luotiin ilmakuvakartta, ryhdyttiin laskemaan lentoratoja, kehitettiin tykistön sääpalvelu ja luotiin ainutlaatuinen kellokulttuuri. Hotokassa asti kellot tarkistettiin leirin joka iltaisen tykinlaukauksen mukaan klo 21.00. Alue on nykyäänkin Venäjän armeijan harjoitus alueena. Harjoitusalueen halki voi autoilla, mikäli puomit ovat avoinna Perkjärven aseman suunnalta tultaessa. Kaukjärven päässä varuskunnan päävartio ohjaa liikennettä. PAKKORAUHA Aselepo Suomen ja Neuvostoliiton välillä astui voimaan 4.9.1944. Neuvostoliiton sanellessa rauhanehdot välirauhansopimuksessa 19.9.1944, jotka nöyryyttävästi vahvistettiin Pariisin rauhansopimuksessa 10.2.1947, joutuivat Muolaan asukkaat jättämään ikiaikaisen kotiseutunsa. Muolaalaiset sijoitettiin sisä-Suomeen seuraaviin kuntiin: Somerniemi, Somero, Jokioinen, Humppila, Valkeakoski, Sääksmäki, Urjala, Koijärvi, Forssa, Akaa, Kylmäkoski, Vanaja ja Hämeenlinna. Muolaan kunta (497) lakkasi 19.09.1944. MUOLAATA KOSKEVAA KIRJALLISUUTTA Vanha Äyräpää I-II, 1959 ja 1985. Ester Kähönen Muolaa ja Äyräpää 1870-1944, J. Sarkanen, Repo, K. Helsinki 1952 Perkjärvi Kannaksen kuvastin seitsemin savuin sinisin. Toim. Maija Heino-Vesihiisi, Hämeenlinna 1988 Muolaan Muotokuva, totta ja tarinoita Keski-Kannakselta. Toim. Ville Zilliacus, Juva 1998 Kaihoja kukkivat käet, Anu Kaipainen 1983 Kannaksen kasvatti, Heimo Hyttinen 1985 Konsa vaino Suomeamme…1989, Ja kun onnen päivän koitto…1990, Suomen surut soittelee…1991, Lauri Kantee Hetkiä elämästäni, Alexandra Kollontay.1990 Muolaan Ylämaa, Lehtokylän koulupiiri. Toimittanut Pentti Ruohotie. 2002 Sukupolvien elämää Äyräpääjärven rantamilla ja toinen osa, Kohtalonvuodet: Ylä-Kuusaalaisten elämää. 1999 Pentti Ruohotie Taaperniemes hämäröimäs eli muistelmia Muolaan Taaperniemen koulupiiristä. Julkaissut Virtain kulttuurintutkimusasema. 2002 Uuteen elämään. Muolaalaisten seura 1948 – 88. 1988 Muolaan-Kyyrölän miehet talvisodassa 1939-40 Er.P 4:n riveissä, toimittanut Eugen Usano, kapteeni evp. Hamina 1986. Historiallinen kertomus Muolaan eli Pyhäristin Pitäjästä.1871 J. M. Salenius Hemma. Skildringar från Östra Finland,1889.Jack Ahrenberg Karjala. Suomalainen matkaopas Markus Lehtipuu 2002. Sivut 257-266. ISBN 952-9715-17-X Venäjänkielinen teos; Karjalan kannas, Tuntematon maa, osa 7 Muolaa. 2004. ISBN 5-86456-078-2. Linkki MUOLAALAISTEN LAUSEITA JA REPLIIKKEJÄ Karjalan Liiton keskeinen vaikuttaja kansanedustaja/ministeri Eemil Luukka julisti eduskunnan suljetussa istunnossa 12.4.1944, että "Karjala ei voi eikä saa olla mikään kauppahinta, jolla muun maan itsenäisyys näennäisesti koetetaan säilyttää". Eemil Luukka kotikylästään Ilolasta; Kylästämme tuskin löytää mitään erityistä mitoiltaan suurta ja mahtavaa, mutta laatua sitäkin enemmän. Laulaja Ami Loven; "En ole musiikkikiihkoilija," Ami totesi, "mutta laulu on auttanut minua elämään, tuonut siihen väriä ja verrattomia ystäviä" Muolaassa 1897 syntynyt ja siellä elänyt emäntä Lyyli Näättänen on kertonut, että Viipurin markkinoille mentiin aina, oli asiaa tai ei – asia keksittiin viimeistään perillä! Kuusaan kartanon omistaja Kollegioneuvos Alex Masalin 1850 luvulla. "Miul ois nii hyvä miel, jos miun lääniläisein ois kaik hyvinvoipii", kerrotaan hänen sanoneen. Maanviljelijä Vilho Sintonen (s. 1901), Muolaan viimeinen kunnanvaltuutettu. Haastateltu 1988. "Mie seuraan tätä maailmanmenoa lehdistä, radiosta ja televisiosta", Vilho tuumii syyskesän sunnuntaina vanhan Jokihaaviston kartanon puiston reunassa. Katselee vanhoja lehmuksia, miettien elämänsä rikasta kulkua. Talvisodan aattona Vilho oli Muolaan työvelvollisuuslautakunnan puheenjohtajana evakoimassa väkeä, korjaamassa viljaa ja keräämässä karjaa Oinaalan, Muolaan ja Ilveksen kylistä. "Evakkoon oli lähdettävä nopeasti". "Sain nimismieheltä käskyn aamuyöllä, että kahdeksaan mennessä kyläläisten on oltava tietyssä paikassa. Kävelin aamuhämärässä kylän ympäri. Katsoin kun koti pantiin palamaan. Panin vielä radion maakuoppaan monien muiden tavaroiden mukana", sanoi Vilho jonka äly on vielä kuin partaveitsi. Myöhemmin maakuopasta löytyivät paperit ja tavarat. Maalaisliiton papereista selviää mm. miten Emil Luukka valittiin kansanedustaja ehdokkaaksi. " Ja kun karjalalaisia sattui yhteen, niin puhe kääntyi heti entisiin aikoihin. Kotiseutua muisteltiin. Jos olisi vapaaehtoisesti muutettu, ei siinä mitään, mutta pakkolähtö harmitti." Lähde: Otteita Vilhon laajemmasta haastattelusta, kirjasta "Uuteen elämään, Muolaalaisten seura 1948-88" KIRKOT Muolaan evankelisluterilainen kirkko sijaitsi kauniilla paikalla Kirkkojärven rannalla. Kirkko vaurioitui pahoin talvisodassa. Rauniot purettu viisikymmentäluvulla. Muolaan seurakunnan neljäs kirkko rakennettiin vuosina 1849-1852 rakennusmestari Sandellin johdolla. Kirkko on rakennettu arkkitehti E. Lohrmannin piirustusten mukaan. Siinä oli 2200 istumapaikkaa ja se oli peruskorjattu vuonna 1934. Seurakunnan viimeinen vakinainen pappi oli Toivo Rapeli 1938-1949 ja kappalaisena Martti Johannes Inkinen 1927-1949. Hautausmaa oli kirkon ympärillä, jonka viimeiset haudankaivajat olivat Matti Ijäs, Niku Viipuri, Penjam Ijäs, Mikko Laine. Suntioina toimivat Noro Salonen, Viljam Noro, Vilho Paavilainen ja Viljam Hyytiäinen. Kreikkalaiskatolliset kirkot sijaitsivat Kyyrölässä ja Kangaspellossa. Perkjärven asemalla oli myös kirkko. KIVET Tuhatyhdeksänsataaluvun alussa kerrottiin Muolaan seuduilla monenlaisia tarinoita niistä kahdesta ristintapaisilla kuvioilla varustetusta kivestä, jotka ovat antaneet Muolaan seurakunnalle sen toisen nimen: Muolaa tunnettiin kauan myös Pyhäristin pitäjänä ja risti esiintyy sen tunnusmerkkinä vielä tänäkin päivänä. Kivien alkuperästä on useita teorioita. Vanhimman tiedon mukaan Pähkinäsaaren rauhassa 1323 Novgorodin ruhtinas ja Ruotsin edustaja suutelivat ristiä ikuisen rauhan merkiksi. Muolaa oli merkitty rajan länsipuolelle Ruotsin valtakuntaan. Ristillä merkittyjä kiviä on mahdollisesti käytetty rajapyykkeinä valtakuntien välisellä rajalla. Kuningas kiirehti nimeämään rajaseurakuntiin omia pappejaan ja samalla läntistä ilosanomaa pakanoiden keskuuteen. Ainutlaatuisesti rajaseurakunta Muolaa oli pyhitetty ristille. Merkillisesti ristit on hakattu erinlaisiksi, ikään kuin kuvaten kahta ihmistä. Mysteeriksi jää, onko kivet uurtanut usko vai taikausko. Valitettavasti toinen kivistä hävisi 1918. Kiviä säilytettiin Muolaan kirkon hautausmaalla ja niiden uskottiin tuottavan onnea. Toinenkin kivistä hävisi sodan melskeissä. Lisää mielenkiintoisia tarinoita kirjasta MUOLAAN MUOTOKUVA Totta ja tarinoita Keski-Kannakselta. HUVILAT MUOLAANJÄRVI |